— Mutta voihan ihminen sentään lopen väsyäkin, sanoi Mari.
— Niin, se kai voi ihmisen kaataa, sanoi Aino. — Kun tulee ikävyyksiä juuri siihen aikaan, kun on ruumiillisesti aivan uupunut. Nainen voi helposti joutua siihen tilaan, ja silloin hän voi tehdä vaikka mitä. Oletteko lukeneet taas eräästä lapsenmurhasta, joka on tämän päivän lehdessä.
— En, sanoi Hilma. — Meille ei tule lehteä, enkä ole kälyltäni vielä tänään lainannut.
— On se kamalaa, kun äiti surmaa lapsensa, jatkoi Aino. — Tässä oli mies pidellyt vaimoaan pahoin, ja silloin tämä meni ja heitti rintalapsensa veteen ja hyppäsi itse jälestä.
— Pelastettiinko ne? kysyi Mari ristien kätensä.
— Äiti kyllä, mutta lapsi hukkui.
— Onneton äiti, sanoi Hilma. — Kuinka äiti voi surmata lapsensa! Eikö hän silloin sitä rakasta?
— Ehkä sen tähden juuri, että hän sitä rakastaa, sanoi Mari hiljaa.
— Niin, samoin minäkin ajattelen kuin emäntä, sanoi Aino. — Tahtoo pelastaa lapsensa kurjuudesta.
— Ja minkä rangaistuksen tuo äiti saa teostaan? kysyi Hilma.