— Kuritushuonettahan siitä tulee aina, sanoi Aino. — Mutta ei se minun mielestäni ole oikein, sillä jos äiti sellaista tekee, niin on varmasti teon takana muita henkilöitä, jotka ovat paljoa syyllisempiä. Niiden pitäisi tulla rangaistuksen alaisiksi. Minä olen tästä asiasta monta kertaa puhunut mieheni kanssa. Ja hänkin sanoo, että jos nainen tulee hulluksi, sillä hulluutta lapsensa tappaminen on, niin siihen on mies aina jollain tavalla syyllinen. Ei ole ainakaan koettanut olla vaimolleen hyvä. Eihän sitä nainen paljoakaan pyydä, jos mies vain silloin tällöin sanoo hyvän sanan. Kyllä silloin kestää vaikka mitä.
— Niin kestääkin, sanoi Hilma varmasti. Syntyi hetkisen vaitiolo, jonka Hilma katkaisi lausumalla:
— Jäät kai tänne vielä siksi aikaa, että ennätän keittää kahvia?
— Jään, jos minä saan keittää ja omista aineistani ja sitten tarjota äidillesi ja sinulle sen ohella, vastasi Aino.
— En minä sitä salli, vastasi Hilma.
Leikillisen uhkaavasti sanoi silloin Aino:
— Ellet suostu minun tahtooni niin menen pois. Sinun on nyt valittava ja valittava pian.
— Kylläpä sinä komennat!
— Täytyy joskus sitäkin yrittää, kun en miehelleni henno sanoa yhtä pahaa sanaa ja kuitenkin olen jo lapsesta asti ollut kova käskemään.
— En minä oikein tahtoisi suostua sellaiseen, että toinen henkilö minun äidilleni kahvit laittaa minun asunnossani. Kyllä sellainen koskee kunniaan.