— Anna koskea, sanoi Aino nauraen. — Minä keitän. Tappele sitten minun kanssani, jos uskallat tulla.
Ja hän teki muutamia painiliikkeitä, joille Mari sydämestään nauroi.
Pian oli Aino kahvinkeiton touhussa otettuaan ainekset torilaukustaan.
Mari kysyi:
— Mistä te olette saanut sellaisen ihmeellisen miehen omaksenne?
— Olen kopannut järkeni perusteella, vastasi Aino.
— Ettekö siis häntä rakastanutkaan silloin, kun hänet valitsitte?
— En silloin vielä, mutta sitä hullummin jälkeenpäin. Minä kerron tässä emännälle koko jutun. Minä olin ennen palvelijattarena ja jouduin erään hyvin viisaan vanhan neidin luo. Kun tämä huomasi, että miehet alkoivat minua katsella, niin hän puhui kerran asioista ihan suoraan minulle. Silloin vasta minä sainkin kaiken selville. Hän sanoi, että naisen tulee tarkkaan tietää, onko hän itse sovelias tulemaan äidiksi, sillä kaikkien ei pidä sitä tahtoa. Hän puhui siitä, että on maailmassa olemassa perinnöllisyyslaki, jonka mukaan vanhempien ominaisuudet siirtyvät lapsiin.
— Se on kai sitä samaa kuin sanassa sanotaan isien pahoista töistä, lausui Mari.
— Varmasti se on samaa, sanoi Aino. — Hän sitten selitti kaikki oikein tarkoin, ja minä aloin asiaa miettiä. Ja kyllä minä uskoin, että hän oli oikeassa. Minä tiesin, että silloin kun nainen tahtoo rakastua, niin hän rakastuu ensimäiseen, joka sattuu hänen tielleen. Minä koetin sitä estää ja aloin ottaa hiukan selkoa ihailijoistani. Ne saivat kaikki lähtöpassit, sillä jokaisella oli joko itsessään tai suvussaan vikoja. Mutta sitten tuli tämä minun Eemelini näkyviin. Kyllähän minä tiesin, ettei omassa suvussani ollut mitään haittaa ja että siis itse puolestani olin kelvollinen tulemaan vaikka millaisen lapsilauman äidiksi, mutta Eemeli oli ainoa, minkä silloin tiesin yhtä hyväksi. Onhan niitä kauniimpiakin miehiä, sen minä kyllä aina myönnän, mutta tuskin kunnollisempaa. Ja minä aloin häntä jahdata. Niin, jahtia se todellakin oli. Hän oli hiukan hiljainen, eikä uskaltanut lähestyä. Minä siinä sain sitten hommata melkein kaiken yksinäni. Ja hyvästi minä hommasinkin. Ja kun sitten kaikki oli selvillä, niin eikös tuo mies sanonut, että hän oli aivan ensi hetkestä ollut minuun kovasti pikiintynyt, mutta piti itseään niin huonona, ettei uskaltanut lähestyä. Ja hyvin kaikki kävi, meillä on kolme lasta jo, ja jos mieheni pääsee faktoriksi, niin sitte saa tulla lisää vaikka kuinka paljon.
— No, miksei ennen? kysyi Mari hymyillen..