Oskari teki suuttuneen liikkeen ja sanoi:
— Älähän nyt viitsi jankuttaa. Äitisikö sinua on käskenyt saarnaamaan minulle raittiutta?
Hilma ei virkkanut mitään. Oskari alkoi hetkisen päästä puhua hiukan lauhtuneemmalla äänellä:
— Olethan sinä järkevä ihminen, pitäisihän sinun hiukan ymmärtää. Minä en jaksa olla aina täällä kotona, kun on niin ahdastakin. Ja minä kaipaan seuraa, sillä olen aina siitä pitänyt. Ja mitä pahaa siinä nyt on, jos minä joskus hiukan nautinkin, ei kai se minua pahenna. Enhän minä ole sinua koskaan lyönytkään enkä tehnyt sinulle mitään pahaa. Tosin minä olisin voinut antaa sinulle hiukan enemmän tuloistani, sen minä kyllä tunnustan, ja väärinhän se on, ettei mies perhettään elätä, mutta onhan tässä sentään tultu toimeen, niin ettei sitä kannata surra sen enempää.
Hilma oli yhä vaiti. Hän teki käsityötään, ja suuret kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan.
Oskari käveli huoneessa, puhui vähitellen yhä lempeämmin ja viimein vakuutti Hilmalle, että hän tästälähin muuttaa tapansa, muuttaa aivan varmasti. Ja tämä Oskarin lupaus koski niin suloisesti Hilman mieleen, että hän sanoi olevansa valmis antamaan kaiken entisen anteeksi ja alottamaan elämän ihan kuin alusta. He puhelivat sitten vielä kauan aikaa, varsinkin lapsista.
— Anna anteeksi, Oskari, sanoi Hilma, jos olen mielestäsi liian paljon sinua syyttänyt. En minä sitä ole tehnyt itseni vuoksi, vaan lasten tähden. Heitä minä ajattelen aina, sillä he eivät saa joutua kurjuuteen.
— Niin, siinä olet aivan oikeassa, vastasi Oskari ja suuteli vaimoaan.
Levottomasti nukkui Mari yönsä, ja väkevänä tuli hänen mieleensä se ajatus, että äidit, sellaiset kuin hänkin, saavat viettää elämänsä ehkä raskaimmat hetket ajatellessaan lapsiaan ja niiden kärsimyksiä ja tuntiessaan olevansa voimattomat niitä lieventämään.
Kun hän aamulla meni Hilman luo ja näki tämän hymyilevänä ojentavan hänelle kätensä, tuntui niin suloiselta, että kyynel väkisinkin tuli silmään. Ja kun Hilma sitten kertoi, että miehensä oli pyhästi luvannut parantaa tapansa ja tästälähin pitää kodistaan ja perheestään huolta, niin oli aivan kuin pilvet olisivat poistuneet päivän tieltä.