Esko kirjoitti sisarelleen kirjeen, jossa kiitti terveisistä ja samalla ilmoitti, tosin hyvin lievällä tavalla, mutta kuitenkin kyllin selvästi, ettei isä mielellään ottaisi häntä kotiin, vaan että hänen oli koetettava järjestää asiansa niin hyvin kuin saattoi.
Nämä keskustelut olivat kuitenkin rauhallisen talon väkeen tuoneet pingoituksen, jota kesti viikon päivät. Jokainen koetti olla koskettelematta tätä asiaa, mutta sittenkin tiesivät naiset, että miehillä oli toinen kanta kuin heillä, ja siitä he eivät luopuneet.
Pingoitus laukesi, kun Hilmalta tuli sydämellinen ja suurta iloa uhkuva kirje, jossa hän mainitsi miehensä tuon illan jälkeen olleen raittiina ja kohdelleen häntä erinomaisen hyvin. Isänsä mielipiteen hän sanoi varsin hyvin ymmärtävänsä, sillä riippuihan paljon naisesta, millaiseksi aviomies tuli. Hän uskoi, että kaikki tuo entinen oli ollut ainoastaan satunnaista ja ohimenevää.
Kaikki aivan kuin hengähtivät helpotuksesta, kun Esko oli kirjeen lukenut ääneen.
Muutama päivä sen jälkeen, kun Hilma oli kotiaan kirjoittanut iloisen kirjeensä, alkoi hänen miehensä uudelleen juoda ja tällä kertaa entistä suuremmalla kiihkolla. Hilmalle se oli ankara isku, mutta hän ei tahtonut enää valittaa kohtaloaan äidilleen. Hän koetti puhua Oskarin kanssa, mutta tämä ei välittänyt hänen sanoistaan mitään.
Se oli aika, joka alkoi kypsyttää Hilmaa rikokseen.
NELJÄS LUKU.
Kolme viikkoa oli kulunut Marin lähdöstä tyttärensä luota. Oskari oli ratkennut juomaan entistä enemmän. Hän tuli joka ainoa ilta humalassa kotiin. Paha hän ei ollut vaimolleen eikä lapsilleen; hän vain istui vaiti ja tuijotti eteensä lasimaisin silmin.
Viimeisistä palkkarahoistaan hän oli antanut vaimolleen neljäkymmentä markkaa. Kun Hilma siitä oli maksanut vuokran ja kauppapuotiin velkansa, jäi hänelle kuusikymmentä penniä, ja kauhulla hän ajatteli, miten voisi hankkia ruokaa taloon.
Kerjätä! Se oli hänelle sula mahdottomuus. Hän ei voinut kulkea ovelta ovelle pyytämässä apua. Hän sai hiukan pesutyötä ja silitystä. Mutta ei tahtonut enää sekään luonnistua. Raskaudentila oli jo siksi pitkälle kehittynyt, että pesutuvassa seisominen uuvutti häntä liian paljon. Häntä alkoi toisinaan pyörryttää, ja pelko siitä, että lapsi ehkä syntyisi kesken, jos hän jollain tavoin sattuisi työssä varomattomasti liikkumaan tai itseään liiaksi rasittamaan, alkoi häntä kiduttaa. Hän oli ennen kaikkea äiti, hän ei saanut panna vaaraan sitä olentoa, jota kantoi sydämensä alla. Ja kun hän sitä ajatteli, niin sanomaton hellyys heräsi hänessä tätä olentoa kohtaan. Hän tunsi olevansa äärettömän paljon rikkaampi kälyään, jolla ei lasta ollut.