— Kuulehan, Ester, jätetään nyt jo tämä!
Ester tuli liikutetuksi; hän pyyhki kyyneleet silmistään.
— Katsohan, en minä sinua syytä, vaikka siltä näyttää, sanoi hän. — Mutta täytyyhän sinun ymmärtää, kuinka sisaren sydän kärsii, kun näkee veljen menevän hunningolle ja kun ajattelee, että hän mahdollisesti jonkun toisen naisen puolisona olisi toisenlainen.
Hilma katsoi kälyynsä pitkään, aivan suoraan ja rauhallisesti.
— Olehan niin ystävällinen, Ester, ja mene nyt pois! Tämä koti on minun kotini, ja tänne ei saa tulla kukaan soimaamaan minua aviovaimona.
— Mitä sinä sanot? ärähti Ester.
— Ellet kuullut, niin sanon sen uudestaan.
— Ei tarvitse, kyllä minä kuulin.
Ester keikautti niskojaan ja ovesta ulos mennessään sanoi:
— Kyllä minä tämän vielä muistan!