— Onko sinulla ollut mitään erikoista mielipahaa tänään?
— Ei ole ollut. Ester siellä kyllä kävi tapansa mukaan jankuttamassa, mutta minä pyysin häntä menemään ja siihen se loppui. Ei hän sen koommin ole koko päivänä käynyt meillä.
— Parasta olisi, kun ei kävisikään. Älä välitä hänen sanoistaan mitään, vaan ajattele aina lapsiasi, niin on mieli hyvä ja voimakas.
— Niin, jumalan kiitos, että minulla on lapset, kuinka tässä muuten jaksaisikaan?
Vähän ajan päästä hän läksi kotiaan mieli rauhoittuneena ja virkeänä.
Hänen tultuaan kotipihalle astui Ester häntä kohden erään työmiehenvaimon, Heta Heimosen kanssa, jota Hilma ei koskaan ollut voinut sietää hänen tavattoman riidanhalunsa tähden. Hilma aikoi sivuuttaa heidät, mutta Ester sanoi:
— Tiedätkö, missä Hetan ruskeaksi maalattu pärekori on!
— En minä tiedä, vastasi Hilma. — Onko sellainen hukkunut?
— Se oli vinnin rappusilla vielä tänään, mutta nyt on se poissa, sanoi
Heta ja katsoi Hilmaa terävästi. — Joku on sen ottanut.
— Kukahan tuollaisen olisi ottanut, sanoi Hilma.