Ovella hän vielä nyökkäsi ja sanoi:
— Hyvästi, rakkaat lapset! Nyt äiti menee!
Hän otti avaimen, lukitsi oven rauhallisesti ja ripusti avaimen tavalliseen paikkaansa, pielilaudassa olevaan naulaan.
Hitaasti hän asteli pää kumarassa ja huivi vedettynä silmille Ainon asuntoa kohden.
Kun Hilma avasi oven, säikähtyi Aino kovasti.
— Hyvä jumala! mikä sinun on?
Hilma koetti sanoa jotain, mutta ei saanut sanaakaan suustaan, huulet vain kävivät. Silloin painoi hän kädellään kaulaansa haavan kohdalle ja sai käheällä äänellä soperretuksi:
— Minä olen kuolemaan tuomittu!
— Mitä sinä, onneton, olet tehnyt?
— Katso!