Hilma irroitti pyyheliinan ja näytti haavaa, jonka reunat olivat kelmeät, mutta jonka sisästä valui hiljalleen verta.
— Oletko sinä sen itse tehnyt?
Hilma nyökkäsi. Hän sitoi liinan jälleen kaulaansa ja painoi kädellään haavaa.
— Ja tämä on Esterin syy!
Aino ei enää kuullut sitä, hän oli rientänyt ulos ovesta. Hetken päästä hän palasi ja sanoi:
— Minä olen kutsunut Eemelin tänne ja tohtorin.
Molemmat naiset olivat vaiti, odottaen, yhä odottaen.
Ainon mies tuli ensimäisenä.
— Voi Hilma parkaa! sanoi hän.
— Minä en voinut muuta tehdä! sanoi Hilma kyynelten valuessa silmistään.