— Rahaa! Ajaaksenne väärää asiaa! Ei koskaan! Talo on minun, ja minä en siitä anna rahoja ihmisen puolustamiseksi, joka on tuottanut häpeää meille kaikille, vaikka hän sitten olisikin oma tyttäreni. Lain täytyy saada rauhassa määrätä rangaistuksensa, ja sitten Hilman alistuttava siihen. Minä en anna yhtä markkaa sellaiseen! Jos minä olen valmis koettamaan kaikkia keinoja horjuttaakseni lakia, niin mihin minä sitten uskon. Te kaikki näytte unohtavan, että minä itse olen lautamies, jonka on oikeudessa tällaisista asioista sanottava mielipiteensä. Minä olen ennenkin ollut päättämässä lapsenmurhasta ja tunnen lain. Sen täytyy saada määrätä rangaistuksensa tällaisissa tapauksissa. Jos murhia ruvetaan antamaan anteeksi, niin sitten ei enää mikään rikos ole rangaistuksen alainen. Minä olen kerta kaikkiaan sanonut, että en anna rahoja sellaista tarkoitusta varten. Jos tulee tietoon, että minun tyttäreni pääsee vähemmällä rangaistuksella kuin joku muu onneton, niin silloin ei kukaan enää kunnioita minua vähääkään. Minä en anna rahoja!
Helena nousi istualtaan ja astui vävynsä eteen.
— Sinä unohdat yhden asian, sen, että talo on vielä minun. Talo on luovutettu sinulle hoidettavaksi, mutta minä en ole talossa syytingillä eikä laissa ole luovuttamispapereita vahvistettu. Minä voin ottaa talon milloin tahansa huostaani.
— Anoppi! sanoi Kalle uhkaavalla äänellä.
— Minä teen sen ja minä kiinnitän talon, vaikka myyn sen ja käytän jokaisen rovon Hilman pelastamiseksi, vaikka minun sitten pitäisi keppikerjäläisenä kulkea. Minä olen sen sanonut, jotta tiedät menetellä sen mukaan.
— Vaikka talon papereita ei olekaan kiinnitetty laissa, niin sittenkin on luovutus laillinen, kun siihen on siksi monta todistajaa, sanoi Kalle varmasti. — Minä en luovu mistään ennen kuin vasta käräjissä, siitä saatte olla varmat.
— Etkö sinä ole edes isä enää! sanoi Mari.
— Minä voin olla isä, mutta minun täytyy nähdä asiat muullakin tavalla kuin te teette, jotka olette yksinomaan äitejä. Rahoja saatte odottaa syksyyn asti, kunnes käräjät ovat olleet, ja jos siellä talo määrätään teille.
Mari nousi hänkin nyt ja astui hitaasti miehensä eteen. Hänen kasvoilleen oli tullut outo juhlallisuus, ja äänensä soi tavallista syvempänä, kun hän alkoi verkalleen puhua:
— Minä olen koko elämäni rakastanut sinua, Kalle, olen rakastanut sinua aina ja uskollisesti. Minä en ole sinua koskaan syyttänyt enkä soimannut. En ole koskaan omaa tahtoani asettanut sinun tahtosi yläpuolelle, vaan olen kaikessa nöyrästi alistunut. Mutta nyt en voi olla ilmoittamatta sinulle asiaa, joka koskee sinuakin.