— Minä tulen itse sinne, sillä olen saanut haasteen tulla todistamaan, sanoi Aino, — ja minä vakuutan teille, että minä teen kaiken voitavani selittääkseni asian niinkuin se on. Ellei Hilma pääsisikään rangaistuksetta, niin täytyyhän ainakin antaa hänelle mahdollisimman lievä.
— Niin, jumala sen suokoon, sanoi Helena. — Kyllä hän sitte taas jaksaa elää, kun on saanut rangaistuksensa kärsiä, jos se ei vain vie liian suurta osaa hänen elämästään. Jaksaahan puukin vihannoida uudestaan, vaikka jonain vuonna sattuisi kuivuus sen heikontamaankin, kun ei vain monena vuonna, kun ei vain monena vuonna.
— Asianajaja on luvannut ponnistaa voimansa saadakseen Hilmalle niin pienen rangaistuksen kuin mahdollista, sanoi Aino. — Toivokaamme siis parasta.
Raastupaan tultuaan oli siellä jo joukko todistajia saapuvilla. Oli sekin nuori mies, joka oli asunut aikaisemmin Latvalalla, ja jonka tähden Oskari oli ollut mustasukkainen. Useita samassa talossa, missä Hilma asui, olevia naisia ja miehiä oli kutsuttu. Viimein saapui Esterkin miehineen ja Oskari.
Nähdessään Marin, kumarsi Ester etäältä hänelle hyvin armollisesti.
— Kuka se oli? kysyi Helena.
— Se on Hilman käly, vastasi Mari.
— Se samako, joka häntä syytti varkaudesta?
— Juuri sama.
— Taitaa nyt olla iloinen?