KUUDES LUKU.
Seuraavana päivänä Helena ja Mari kävivät asianajajan luona. Tämä selitti, että huomatessaan Hilman muistissa olevan jonkinmoisen aukon sillä kohtaa, mikä koski tekoa, uskoi hän tämän olleen murhaa tehdessä mielenhäiriössä. Hän kyseli, olivatko Mari ja Helena huomanneet Hilmassa mitään tähän suuntaan viittaavia oireita. Nämät eivät tienneet mitään.
— No, sen voivat lääkärit sittemmin tutkia, sanoi hän. — Hyvin luultavaa on, että hovioikeus määrää syytetyn mielisairaalaan lausunnon saamiseksi hänen sieluntilastaan. Jos niin käy, voi olla hyvin mahdollista, että hovioikeus alentaa rangaistusta jossain määrin.
Samana päivänä läksivät Mari ja Helena kotiaan kohden.
Uutinen Hilmalle määrätystä korkeasta rangaistuksesta oli kaikille ankara isku. Kalleen se varsinkin koski tavattomasti, vaikka hän ei sitä näyttänyt, mutta huomattiin hänen sen jälkeen pysyttelevän paljon erillään ja mietiskelevän. Vaimoaan kohtaan hän oli tavattoman hyvä ja koetti auttaa kaikessa, missä suinkin voi, ja kysymys, jota hän ei elämässään koskaan tätä ennen ollut tehnyt, nyt tuli hänen suustaan:
— Ethän vain rasita itseäsi liiaksi?
Mutta ei ainoastaan tämä side näyttänyt tulleen entistään lujemmaksi, vaan Eskokin osoitti entistään suurempaa hellyyttä sekä vaimoaan että äitiään kohtaan. Ja kaiken keskustana perheessä tuli olemaan Helena. Tuntui melkein siltä kuin hän olisi kasvanut ja saanut koko olemukseensa varmuutta, jota hänessä ennen ei ollut. Se suuri elämänviisaus, jonka hän itselleen oli koonnut ikänsä varrella, astui nyt esiin. Ennen oli hän ikäänkuin häveten peittänyt kaiken, oli ollut vaiti silloinkin, kun hänen olisi pitänyt puhua, ainoastaan sen vuoksi, ettei hän ollut tahtonut asettaa omaa mielipidettään toisen mielipiteen rinnalle. Mutta nyt hän uskalsi hiljaisen varmasti ilmaista sen.
Vaikkakin suru Hilman kohtalosta painosti perhettä ja puhe aivan joka päivä kääntyi siihen, niin jokaisesta tuntui kuin työ olisi heille tullut paljoa yhtenäisemmäksi ja varmemmaksi. Jokainen sovitti oman työnsä toisen työhön, mitään turhaa ponnistusta ei tarvinnut kenenkään tehdä, sillä oikeassa työssä oli aina oikea henkilö.
Se, joka ei vähääkään sulanut tähän perheen yhteiseen mielialaan, oli talon tytär Emma, joka oli Mäkelän torpassa vaimona. Hän oli Hilman ja Eskon välinen lapsi. Eihän äidin ja tyttären välit koskaan olleet oikein hyvät, ei silloinkaan kun tytär vielä oli kotona. Emma oli raju ja omatahtoinen, muistuttaen itsepäisyydessään suuresti isäänsä. Sen lisäksi oli hänessä tavattoman suuri huvittelun ja mielistelemisen halu, joka pakoitti Kallen jo hyvin varhain lausumaan hänelle ankaroita sanoja, mitkä eivät kuitenkaan johdattaneet mihinkään tuloksiin.
Ankaran iskun tuotti Marille se, että hän huomasi tyttärensä olevan läheisissä suhteissa erääseen nuoreen mieheen. Kallelta Mari koetti asiaa peitellä ja sen sijaan saada Emma lopettamaan nuo välinsä. Mutta kun Emma huomasi, että äiti ei häntä antaisikaan isälle ilmi, niin ei hän enää välittänyt mistään suhteensa peittelemisestä, sillä hän tiesi äidin aina kuitenkin jollain tavoin kätkevän isältä kaiken.