Mutta suhteesta alkoikin tulla seuraukset. Mari alkoi epäillä sitä, nähdessään Emman käyvän ensin alakuloiseksi, ja huomatessaan, että hänen ja nuoren miehen välillä oli vakavia keskusteluja, ja viimein sen, että nuori mies alkoi pyrkiä Emman seurasta vapaaksi. Mari kysyi silloin suoraan tyttäreltään, mutta tämä väitti jyrkästi kaikki epäilykset vääriksi. Joku aika tämän äidin ja tyttären välisen keskustelun jälkeen tuli Emma pahoin sairaaksi, hänellä oli kovia ylenantamiskohtauksia ja oli pari päivää vuoteessakin. Äidissä heräsi kamala ajatus siitä, että tyttärensä oli koettanut poistaa tuon suhteen jäljet. Oliko hän onnistunut vai ei, sitä ei äiti tiennyt. Pari kuukautta tämän jälkeen oli Emman pakko tunnustaa äidilleen, että hän oli raskaana ja Mäkelän torpan nuori isäntä oli siihen syyllinen.
Nyt oli pakko ilmottaa asia jo Kallellekin. Hän suuttui aivan silmittömästi, meni Mäkelän luo aivan suoraapäätä. Miesten välillä kuului olleen hyvin kiivas keskustelu, mutta niin kaikki päättyi, että seuraavana sunnuntaina Vihtori Mäkelä ja Emma kuulutettiin ja kolme viikkoa sen jälkeen pidettiin häät. Pari kuukautta häiden jälkeen syntyi poikalapsi. Synnytys oli hyvin vaikea ja kesti sitä kaksi päivää.
Poika oli terve ja reipas olento, hiukan äksy ja äkäpäinen, mutta vilkas ja toimintahaluinen. Mari oli pikku Jaakkoa kohtaan hyvin ystävällinen sen tähden, että hän piankin huomasi, mikä tavattoman suuri viha oli Emmalla lastaan kohtaan. Tämä viha oli aivan sokea ja saattoi toisinaan puhjeta esiin haluna lyödä ja piiskata poikaa siihen asti, että tämä meni meikein tainnuksiin. Alussa Jaakko siihen alistui, mutta hänestä kehittyi pian hyvin tanakka poika, joka ei enää ottanutkaan äidin kuritusta vastaan tyynenä, vaan antoi takaisin. Mari oli ollut pari kertaa tilaisuudessa näkemään, miten Jaakko löylyytti äitiään niin paljon kuin suinkin voi. Tavallisesti kuitenkin poika sai lähteä pakoon ja silloin hän aina tuli Marin luo, viipyen talossa toisinaan päiväkausiakin.
Pojan tähden oli Emmalla ja hänen miehelläänkin usein kiivasta sanasotaa, joka teki perhe-elämän aivan sietämättömäksi miehelle ja pakoitti hänet toisinaan lähtemään juopotteluretkille, joiden jälkeen hän oli jälleen lauhkea ja kuunteli sanaakaan sanomatta vaimonsa sadattelemista.
Tämä avioelämä, joka oli niin täydellisessä ristiriidassa sen kanssa, mitä Mari piti oikeana, vieroitti Emman kokonaan syntymäkodistaan. Hän kävi siellä hyvin harvoin ja jos jostain silloin puhuttiin, niin rajoittui se aina aivan tavallisiin keskusteluaineisiin. Mariin oli koskenut se, että hänen tällä tavoin oli pakko luopua lapsestaan, tulla vieraaksi hänen kanssaan ja tuntea, miten heidän välillään ei enää ollut mitään siteitä. Hän kärsi siitä, mutta alistui siihen viimein, kun ei löytänyt mitään keinoa, jolla olisi voinut lähestyä lastaan.
Kun nyt Hilmaa kohdannut onnettomuus aivan kuin uudestaan saattoi palaamaan äidinrakkauden hänessä, niin muuttui hänen tunteensa Emmaakin kohtaan syvemmäksi kuin koskaan ennen. Tässä oli onneton ja kärsivä olento, joka ehkä kaipasi hellyyttä. Ja sen tahtoi Mari nyt hänelle aivan täydellä mitalla antaa.
Kun vain oli joutohetkiä, niin alkoi hän käydä tyttärensä luona. Ei hän välittänyt siitä, että tämä ei mitään iloa osoittanut äitinsä tulon johdosta, hän kävi kuitenkin siksi, että hänen täytyi käydä.
Kun Mari ilmoitti Hilmaa kohdanneen onnettomuuden Emmalle, niin tämä ei sanonut mitään muuta kuin:
— Hilma parka! Niinkö hänenkin kävi!
Ja kun tietoonsa tuli, että Hilma oli saanut kymmenen vuotta kuritushuonetta, lausui hän: