Tuvassa ei vähään aikaan sanottu mitään.
— Missä miehesi on? kysyi Mari.
— Kauppiaalle hakemassa asemalta tavaroita.
— Tuleeko hän tänään kotia?
— Tulee kai silloin, kun joutuu.
— Kuinka niin sanot? Joutuu?
— Onhan tuolla niitä omia heilojaan, joita täytyy siinä välissä käydä tervehtimässä.
— Ja sen sinä sanot noin, aivan tyynesti?
— Mitä minä sitä suren. En ainakaan nyt enää. Ja kun hänellä ei ole mitään iloa minusta, niin täytyyhän hänen saada sitä etsiä jostain muualta. Eihän hän siinä suhteessa ole sen kummempi kuin monet muutkaan miehet.
— Oletko varma siitä, että hän etsii tuota huvitustaan muualta? kysyi
Helena. — Sellaista voi uskoa nainen aina enemmän kuin on syytäkään.