— En minä mitään varmaa tiedä, mutta epäilen. Ja samapa tuo minusta on. Minä en tahdo enää lasta, minkätähden hän sitten olisikaan minun kanssani.
— Et tahdo lasta? sanoi Mari. — Mutta miksi et tahdo?
— Mitä sellaisia toisi tähän elämään kurjuutta kärsimään. Parasta on antaa niiden olla tulematta.
Helena oli katsellut ikkunasta.
— Annatko sinä, Emma, Jaakon mennä yksinään veneellä järvelle?
— Minä olen poikaa siitä ankarasti kieltänyt, sanoi Emma. — Kun hän tulee kotia, niin kyllä hän saa tuntea taas, mitä on selkäsauna.
— Hän on järvellä ja kiikuttaa venettä.
— Putoisi vielä siitä, niin olisi parhaiksi, sanoi Emma. Sinnehän tuo sitten menisi!
Marikin katseli akkunasta.
— Älä, rakas lapseni, toivo sellaista, ei tiedä, koska ihmisen toivomus menee täytäntöön, kun sellaisesta puhuu.