Kun poika alkoi liikuttaa jäseniään, silloin Emma aivan äkkiä kumartui hänen puoleensa sulki rajusti lapsen syliinsä ja sanoi:
— Jaakko, Jaakko, oma rakas poikani!
Hän suuteli lastaan, hyväili hänen koko ruumistaan käsillään, nosti hänet syliinsä, asetti pojan kädet kaulalleen, ja alkoi astella kotia kohden. Ja koko matkan hän puheli lapselle, puheli aivan kuin sekaisin mennyt, pyyteli anteeksi ja vakuutteli kuinka paljon hän Jaakosta piti.
Hän vei pojan tupaan, muutti hänelle kuivat vaatteet, asetti vuoteeseen ja peitti hellästi. Poika katseli ihmeissään äitiään, kietoi viimein kätensä hänen kaulaansa ja sanoi:
— Olinko minä veden alla?
— Olit lapseni, olit, sanoi Emma. Mutta nyt sinä olet taas äitisi luona.
— Kovasti minua väsyttää!
— Koeta nukkua, niin olet taas kohta virkku.
Ja poika vaipui vuoteelleen ja nukahti. Kun Helena ja Mari menivät kotiaan, sanoi Mari:
— Nyt kai vasta Emmasta äiti tulikin.