— Tohtori tahtoo puhutella teitä molempia.
— Niin, sitähän varten me olemme tulleet kaupunkiin, sanoi Mari.
— Olkaa niin hyvät ja seuratkaa minua, virkkoi hoitajatar.
Hän ohjasi heidät tohtorin vastaanottohuoneeseen.
Sairaalan ylilääkäri tuli hyvin ystävällisesti heitä kohden ja sanoi:
— Emännät ovat niin ystävälliset ja astuvat sisään, minulla olisi tehtävä teille muutamia kysymyksiä, jotka koskevat potilasta ja hänen sukuaan.
— Niinhän siinä kirjeessä oli, sanoi Helena. — Ja me ajattelimme, että parasta on kai tulla itse, kun ei kai kirjeessä kuitenkaan kaikkea voisi tarkkaan selvittää. Ja kun oli aikaa. Ja kun me niin kovasti mielellämme tahtoisimme auttaa Hilmaa, jos vain voimme.
— Niin, auttaahan me tahtoisimme häntä, sanoi Mari.
— Olen tiedustellut potilaalta jo yhtä ja toista ja kyllä minä luulen sairaalan lausunnon tulevan sellaiseksi, että hänelle tulee ainakin huojennusta rangaistuksessa.
— Olisihan se hyvä, sanoi Helena. — Kun Hilmakin niin mielellään tahtoisi aloittaa elämän uudestaan. Ja ei kai se vankilassa käy päinsä, kovettuu vain mieli, kun sellaisessa paikassa oleskelee.