Mari oli hetkisen vaiti ja katsoi tohtorin ohitse ulos ikkunasta.
— Jos se teille on vaikeaa ilmoittaa, niin voihan se vaikka jäädäkin, sanoi lääkäri ystävällisesti.
— Ei se ole minulle vaikeaa. Ei nyt enää. Kyllä minä sen voin ilmaista, senkin. Nyt jo. Minä en tiedä varmaan sanoa, mutta minä luulen, että mieheni on syypää jossain määrässä sinä aikana, kun odotin…
— Minä ymmärrän, ei teidän tarvitse jatkaa. Mitä tulee tuohon toiseen tyttäreenne, Emma nimiseen, niin onko hänessä ollut huomattavissa mitään sellaista, joka olisi viitannut ajoittaiseen mielenhäiriöön. Hän on kai naimisissa?
— On.
— Onko hänen elämässään ollut mitään sellaista, joka olisi tavallisuudesta poikkeavaa?
— Hän oli nuorena hyvin äksy ja kiukkuinen. Hän on perinyt aivan isänsä luonteen, joka on, kun siksi tulee, hyvin kiivas. Hän juoksi nuorten miesten kanssa. Hän tuli sitten raskaaksi ja meni naimisiin nykyisen miehensä kanssa, joka myös on lapsen isä.
— Oliko hänessä huomattavana sinä aikana, jona hän oli raskaana, mitään erikoista? Huomautan, että Hilma tyttärenne oli tekoaan tehdessään myös raskaana.
— En minä varmaan tiedä, mutta minä luulen, että Emma koetti jotenkin päästä vapaaksi lapsestaan, silloin kun se vielä ei ollut syntynyt.
Mari katsahti Helenaan ja heidän katseensa yhtyivät. Mari näki, että Helena ei tästä asiasta ollut tätä ennen tiennyt mitään. Tohtori teki muistiinpanojaan.