— Ja millainen hän sen jälkeen on ollut lapsiaan kohtaan?
— Hän ei ole tahtonut saada muuta kuin tämän yhden ja on sitä vihannut aivan viime aikoihin asti.
— Vai niin. — Sanoitte, että hän on vihannut tähän asti. Onko hänessä siis aivan äskettäin tapahtunut muutos?
— On, hyvin suuri muutos. Poika oli hukkumaisillaan, silloin äiti riensi jälestä ja pelasti pojan ja sen jälkeen on hän ollut aivan kuin toinen ihminen. Hän tuli niinkuin silloin vasta äidiksi.
— Niin, niin, sanoi lääkäri. — Usein tarvitaan vain tuollainen ulkonainen seikka, joka herättää äidintunteen joko hyvään tai pahaanpäin toimimaan. Ja poikanne, tuo kolmas elossa olevista lapsistanne. Millainen hän on?
— Kyllä hän on erinomaisen terve ja kunnollinen poika, hyvä äidilleen ja ymmärryksensä mukaan vaimolleenkin, varsinkin sen jälkeen, kun Hilmalle tuo onnettomuus tapahtui. Hän näytti silloin aivan kuin huomaavan, että sellainen vaara voi olla melkein kellä äidillä tahansa. Hän on ollut niin kovasti hyvä nyt.
— Ja oliko hänen syntymisensä yhteydessä mitään erikoista merkillepantavaa.
— Oli.
Marin ääni oli aivan kirkas nyt sanoessaan:
— Minä olen aikonut surmata hänet, kun hän oli vuoden vanha, mutta äitini sinä hetkenä pelasti kaiken muutamalla hyvällä sanalla.