— Ei pidä suuttua, sanoi kirkkoherra. Eihän tässä ole puhuttu mitään muuta kuin kauniita ja rakkaita asioita.
— Jollei muulla tavoin kuin tuollaisella kuulustelemisella pääse naimisiin, niin olkoon sitten koko asia sinään, jääköön mätänemään kuin laiskan perunat.
Ja ennenkuin kirkkoherra tai Emma oli ennättänyt mitään sanoa, oli
Aakusti paiskannut lakin päähänsä ja mennyt ulos ovesta.
— Voi hyvä Jumala, mikä sille nyt tuli? huusi Emma ja riensi jälestä.
Kirkkoherra antoi tuolilleen aika täytäyksen eteenpäin, jotta hän pääsi siitä ylös. Sitten hän mennä haapparoi ikkunaan katsomaan.
Siellä meni Aakusti tulista vauhtia eteenpäin, ja Emma jälestä minkä pääsi.
— Älä jätä, Aakusti, älä jätä! huusi Emma.
Lähteehän sitä ludekin ponnistamaan aika kyytiä karkuun, kun huomaa ahdistajan sormen lähestyvän, mitä sitten kiukkuinen mies, kun tietää lempeän naisen tulevan takanaan. Aakusti harppasi, ja Emma tulla hynttäsi jälestä. Ja korkealle pöllysi kepeä maantien tomu.
Aakusti puhisi kiukkua ja koko ajan puhui puoliääneen itsekseen:
— Enkö minä osaa kosia, enkö? Olenko minä niin huono, etten sitä osaa tehdä? Mitä hän menee sellaisia valehtelemaan vieraille ihmisille. Ja jos hän edes valehtelisi, mutta kun panee vielä omiaan lisää! Ja kaiken lisäksi minun kuulteni. Jos hän pitää minua niin huonona miehenä, niin mitä tulikaan minun kanssani pappilaan. Sanokoon mitä muuta tahansa, mutta sen asian minä ainakin panin alulle. Oikein äkööttää koko juttu minua. Niinkuin en minä naisitta tulisi elämääni toimeen! Onhan minulla torpassa äiti, joka lypsää lehmät ja keittää ruokani. Ja hän on vielä terve ja tanakka mummu, ei siihen kuoleman hammas helpolla pysty. Ja kun hän kerran kuolee, niin on kai minulla silloin niin paljon rahaa, että minun kannattaa itselleni pestata piikoja vaikkapa kokonainen tusina. Mitä minä muijalla teen? Riitelee vielä minun kanssani aamusta iltaan. Eihän tuo kirkkoherrakaan ole yhtään onnellinen, vaikka sillä onkin muija. Ja kun minä olen kuullut toisten miesten puhuvan naimisesta, niin ovat he aina katuneet sitä. Olipa se onni ja taivaan lykky, että tuli huomaamaan, millainen hölö tuokin Emma on. Kysyy kuka tahansa, niin kertoo vaikka mitä. Siinä minä seisoin papin edessä ja niin hävetti, kuin olisi paita päältäni väkisin riisuttu ja minä olisin seisonut ensimäisen syntymäpäiväni tamineissa.