Emma punastui, mutta ei voinut olla nauramatta.
— Hyvähän on niin puhua, mutta millä rahoilla? sanoi hän miehelleen.
— Eiköhän sitäkin ilmesty, kun kiltisti odottaa, vastasi Aakusti. Jos tässä pakkanen pysyy, niin että pääsee liikkeelle, niin menen minä Antinmarkkinoille Tampereelle ja myyn siellä varsan. Onhan se jo ajokunnossa ja hyvä se on. Kyllä siitä rahaa irtaantuu.
Emma ei sanonut mitään, hän tuli lähemmäksi Aakustia, ja yhdessä he katselivat sitä paikkaa, johon uusi osa mökkiä oli rakennettava niillä rahoilla, jotka varsasta saataisiin.
Näin päättelivät Aakusti ja Emma markkinamatkasta. Mutta toisin oli Syrjälässä. Kun Matti noin salavihkaa, kautta rantain, oli Miinalle maininnut markkinoista ja että talossa olisi yhtä ja toista, jota voitaisiin sinne viedä myytäväksi, kun edellisenä vuotena ei oltu päästy laisinkaan Tampereelle, niin tuli Miinan vastaus aivan jyrkkänä. Ja se vastaus oli niin tiukasti kieltävä, että Matti piti suunsa kiinni.
— Kun ei se muija vain nyt kiukun tuulen vallassa alkaisi kertoa siitä vanhasta asiasta, ajatteli Matti.
Mutta markkina-sana oli herättänyt Miinan mielessä kiukkuiset muistot, ja hän alkoi heti puhua juuri siitä, mistä Matti olisi toivonut hänen olevan vaiti:
— Mitähän sinäkin, retkale, siellä tekisit? Kävisi vielä samoin kuin toissa vuonna. Tietysti sinä olet sen asian luutannut pois mielestäsi, mutta minun sieluuni ei jumalan sanakaan ole niin kaivettu kuin se juttu. Aikamies ja talon isäntä ja lasten isä menee kaupunkiin, juo kaikki rahansa ja tulee niin sikahumalassa kotia, että makaa kokonaisen viikon yhteen kyytiin.
Matti huokasi. Surkeahan se herääminen oli ollut, mutta ihana oli ollut sen sijaan kaupungissa olo. Hän oli tuntenut itsensä niin onnelliseksi kuin ei olisi ollut naimisissa ollenkaan. Viime talvena oli tullut niin huono keli markkinoiden ajaksi, että kaupunkimatkasta ei voinut puhuakaan. Mutta nyt oli taivas ollut armollinen, ja nyt täytyisi hänen jäädä kotia. Kyllä ne koettelemukset olivat moninaiset, sen huomasi Matti. Näiden hänen mietteittensä keskellä kuului Miinan kiukkuinen ääni, joka jauhoi tuota vanhaa asiaa:
— Sinä, senkin retkumperi, saisit kiittää jumalaa siitä, että olet saanut sellaisen vaimon kuin minäkin olen, muuten sinä ihan joisit talon tyhjäksi. Ja mitä sitten lapsille jäisi? Mikä ryyppyvimma sinulla jo taas on? Eihän siitä ole pitkääkään aikaa, kun Yläsen kanssa joit itsesi aivan pehmoiseksi.