Matti ei sanonut enää mitään, mutta ajatteli sitä kovemmin.
— Jos nuorena uskoisi, mitä vanhat naimisista sanovat, niin ei totta maarin menisi siihen loukkuun. Mutta kun luulee aina olevansa se valkoinen korppi, se ainoa, jolle kaikki käy hyvin. Kyllä niillä naisilla nuorna monet hameet on päällä, mutta vielä useammat niillä on pahaa sisua verhoamassa. Avioliitossa ne sitten riisutaan pois. Ja voi sitä kauhistusta, joka silloin tulee näkyviin. Mikä minutkin riivasi ottamaan tuon muijan itselleni? Talo minulla oli hyvä ja varoja oli minulla itselläni niin paljon, että olisin jaksanut niillä juoda ja hummata vaikka elämäni ehtooseen asti. Ja nyt, saanko edes niin paljoa, että saisin tuikun murheeseen? Nuorena me Jannen kanssa olimme hyvää pataa, oikein hyvää olimmekin. Hän on pysynyt naimattomana, vaikka sitä miestä on niin koetettu onkia, että on oikein hirvittänyt sitä katsellessa. Mutta se mies ei ole napannut, ei millään tavalla. Nyki aina silloin tällöin, mutta ei jäänyt koukkuun kiinni. Senkin kiiski, senkin kiiski! Ja minä, senkin vanha, suurisuinen ahven!
Matti mietti keinoa, millä tavoin hän pääsisi Tampereelle, mietti koko päivän, niin että hän ei sen syvemmin ollut koskaan koettanut raamatun suuria salaisuuksiakaan miettiä.
— Jos karkaisi, menisi noin vain omin neuvoin, lupaa kysymättä. Mutta, voi armias taivas, mitä silloin tulisikaan! Tuo nainen tulisi vissisti hevosella jälestä ja etsisi minut vaikka olisin mennyt vankilan kivijalan alle piiloon. Perässä se tulisi, ei hellittäisi. Mutta sen minä sanon, vaikka henki menisi, niin sinne minä lähden. Ei sitä mies jaksa odottaa autuudenkaan päivää, jolloin pääsee vaimostaan vapaaksi. Ei se saakelin ämmä usko mitään muuta kuin tautia. Ja mistä minä nyt saisin edes ison rokon tai jonkun muun taudin.
Matti oli niin alakuloinen kävellessään kartanolla, että renki kysäisi häneltä:
— Onko isäntä kipeä?
Matti hiukan säpsähti. Uskoisivatkohan kaikki hänet kipeäksi, kun hän vaan olisi hyvin voimattoman ja alakuloisen näköinen?
— Olen, kipeä minä olen kovasti, sanoi hän.
— Missä se vaiva istuu?
— En voi oikein sanoa, se on milloin siellä milloin täällä, pääasiassa on se ruumiin joka paikassa.