— Kyllä minä tiedän, missä se mies on, sanoi Ylänen. Me olemme juuri menossa hänen luokseen.
Yhdessä he sitten menivät siihen taloon, jossa Matti oli löytänyt itselleen ryyppypaikan. Huone oli aivan täynnä tupakansauhua, jonka läpi heikkona tuikkuna näkyi yksinäinen lamppu. Huoneessa vallitsi suuri rähinä, sillä kaikki miehet olivat humalassa ja jokainen tahtoi melkein väkipakolla saada äänensä kuulumaan toisten äänten yli.
Kun Matti näki Jannen, aikoi hän mennä häntä vastaan, mutta jalat eivät enää ottaneet kantaakseen, mies putosi takaisin tuolille istumaan.
— Tulehan tänne, hantelsmanni, meidän seuraamme, sanoi hän. Täällä on iloinen saki koolla ja juomaa on niin, että ei tiedä, millä sen saisi loppumaan.
— Mitä varten sinä lähetit minua hakemaan? kysyi Janne.
— Minä tahdoin nähdä sinun naamasi, vastasi Matti. Täällä on niin paljon toisen pitäjän miehiä, että tuli jo ikävä omiensakin joukkoon. Istu ja iloitse meidän kanssamme!
— Minä en jouda iloitsemaan, minä tahdon mennä maata, vastasi Janne.
— Haudassa me makaamme, täällä me iloitsemme ja valvomme, vastasi Matti. Lasi kädessä, niinkuin uskonlamppu, tahdon minä ottaa kuoleman vastaan ja sanoa: skoolis pruuri!
— Minä en jää tällaiseen syntiseen seuraan, sanoi Janne ja loi ankaran katseen ympärilleen.
— Olet sinä jo ennestäänkin syntiä tehnyt, sanoi Matti. Tee yksintein enemmän, niin sittenhän kaikki pannaan siihen suureen lopputiliin.