— En minä ole isäntäni kuullut laulavan koskaan, sanoi Topias, mutta tutulta tuo ääni minustakin tuntuu.
Samassa kiepsahti Pauliina jo taloon. Hän ryntäsi aivan kuin haukka keskelle parvea.
Ennenkuin kukaan humalan höyryjen keskellä oli päässyt asioista ja tapauksista oikein selville, oli Pauliina jo siepannut Jannesta kiinni ja vienyt matkaansa.
— Se oli sen tuleva vaimo, sanoi vihdoin Matti, eli, oikeammin sanoen, väkinäinen morsian. Sinne se Jannen nyt vei. Mutta mitä me sitä suremme, meillä on hänen rahansa, ja maailman märkää hyvyyttä on tässä talossa runsaasti. Juokaa, pojat, juokaa! Kerran ne markkinatkin ovat, ja kerran mieskin saa iloita!
Kun Topias näki Pauliinan tuovan Jannea ja huomasi, miten isäntänsä tuupattiin rekeen, niin hän väistyi syrjään. Suu auki hän katseli, kuinka Pauliina tarttui ohjaksiin ja läksi ajamaan saaliinensa pois.
— Siinä meidän kylässä on tavattoman topakkaa naisväkeä! sanoi hän viimein.
Hänen mietteensä keskeytyivät, kun tillikassa olevat miehet ilmestyivät kadulle katsomaan, minne Janne oli kadonnut.
— Minne kauppias meni? kysyi Ylänen.
— Sinne, minne vietiin, vastasi Topias. Miehet eivät sanoneet sanaakaan, he katselivat vain toisiinsa ja palasivat jatkamaan ryyppäämistään. Kun Topiaksella ei tällä tavoin ollut isäntää, jota hänen olisi täytynyt odotella, seurasi hän miehiä.