— Ei isäntä suotta ajattele sellaista, sanoi Topias. Odotetaan, odotetaan, niin kyllä kaikki hyvin käy odottavalle. Sellaisellehan autuudenkin portti avataan.
— Älä puhu autuuden portista, älä puhu, sanoi Matti. Kyllä minä tiedän, mikä portti tässä meidän edessämme kohta on, helvetin kuuma rautaveräjä. Niin minä olen kuin menossa viimeiselle tuomiolle ja odotan, että minulle sanotaan: Matti Matinpoika Syrjälä, katsotaanhan nyt sinun tiliäsi! Ja siinä saa istua kuulemaan omaa tuomiotaan, eikä ole edes enkeleitä lautamiehinä, ei muita kuin kaiken kokoisia perkeleitä. Ja tuomarin istuimella istuu Miina, istuu ja muljottaa minuun ja sanoo, niin, kyllä minä tiedän, mitä hän sanoo, minä olen jo niin tottunut hänen puheisiinsa. Kyllähän minä kuulisin vaikka mitä, jos tietäisin, että se sitten siihen loppuu, vaikka selkäsauna tulisikin kaiken päätökseksi, mutta minä niin hyvin tiedän, että tämän reisun jälkeen olen tuomittu elämään ihan kuin paavin vallan alla, iankaikkisessa pannassa. Minun mieleni on niin kovasti murheellinen, ja minä toivoisin, että olisin kuollut jo kymmenenvuotiaana poikaretkaleena. Silloin Miina itkisi minun haudallani, itkisi ja halailisi minun molempia lapsiani ja muistelisi minua sellaisella kaipauksella, että oikein lystikseen makaisi arkussa.
Ei Topias oikein ymmärtänyt, millä tavoin Matilla olisi vaimo ja kaksi lasta, jos hän kymmenen vuotiaana olisi joutunut hautaan. Mutta hänenkin päänsä oli niin raskas, että hän ei jaksanut ajatella ajatusta loppuun asti.
— Mutta hullusti sinunkin käy, kun kotiasi tulet, sanoi Matti. Mitä luulet isäntäsi sanovan siitä, että sinä tällä tavalla olet viipynyt kokonaisen viikon kaupunginmatkalla sen jälkeen, kun hän meni pois.
— Kyllä minä aina itseni selvitän, vastasi Topias. Kauppias on ollut Pauliinan pauloissa ja kiittää onneaan, jos on vähällä päässyt siitä. Ei hän silloin ajattele minua. Ja täytyykös minun sanoa, missä olen aikani viettänyt? Sanon vain, että odotin häntä, ja kun ei häntä kuulunut, niin läksin pois.
— Etkö sinä, hyvä Topias, voisi yksintein sanoa, että minäkin odotin Jannea, että juuri sen odottamisen tähden jäimme niin kovin pitkäksi aikaa kaupunkiin? Kun sinä kerran valehtelet, niin valehtele yksintein hiukan enemmänkin, ei siitä hätää.
— En minä valetta ole koskaan pelännyt, vastasi Topias, anteeksihan se kuitenkin kerran saadaan, kun oikein väkevästi sitä katuu. Ja kai valheitaan aina silloin katuu, kun kiinni joutuu. Mutta minä tiedän, että emäntä ei usko minun puheitani. Kyllä se vaimo teidät tuntee niin hyvin, että arvaa, missä viipymisen syy on. Ja millä minä selittäisin sen suolenne solmun?
— Vastaa, että tohtori veti sen suoraan. Kyllä Miina uskoo vaikka mitä, kun puhutaan tohtorista. Tee nyt, hyvä mies, kaikki voitavasi, jotta minä tästä pelastun. En minä ole huono mies, kyllä minä sen sinulle runsaasti maksan kerran.
— En minä maksua ajattele, vastasi Topias, omaa nahkaani minä ajattelen. Mitäs sitten, jos minä joudunkin kiinni? Kyllä se teidän muijanne miehensä henkeä säästää, mutta minun hengelleni ei hän panisi yhtään mitään painoa, möykyttäisi sen häthätää irti ruumiistani.
Vähän aikaa olivat miehet taas vaiti. Matti sai uuden ajatuksen.