— Sanotaan, että Ylänen vietteli meidät. Kyllä Miina uskoo mitä pahaa tahansa siitä miehestä. Sanotaan, että se mies juotti meille sellaista juomaa, että me menimme tainnoksiin ja makasimme aivan kuin kuolleina kokonaisen viikon.
— Kyllä emäntä ymmärtää, mitä Ylänen meille on juottanut, vastasi
Topias. Ja jos sanomme maanneemme kokonaisen viikon tainnoksissa
Yläsen ropista, niin silloin vasta teidän talossanne nousee sellainen
melske, että seinähirret punoittavat.
— Lyö sitten minua nuijalla päähän, huudahti Matti surkeasti, pistä minuun viisi kuusi haavaa, niin kyllä silloin kaikki käy hyvin. Ei se meidän muija mitään niin kunnialla katsele kuin tautia, ja totta kai siinä jo on kylliksi, kun on viisi haavaa ja vielä nuijalla möykytetty.
— En minä sellaiseen leikkiin mene, sanoi Topias. Sattuu isäntä vielä siinä leikissä kuolemaan.
— No sitten ovat kaikki perkeleet vaimoineen ja lapsineen karanneet helvetistä, koska tällaista saattaa tapahtua!
Matti oli aivan epätoivoinen. Hän huusi ja kiroili niin, että
Klinkkustiinan Vihtori heräsi.
— Isäntä taitaa pitää jotain ryyppyrukousta, sanoi hän, koska niin kovasti huutelee suuria herroja luokseen siunaamaan.
— Jollei tämä kirottu maailma ole perkeleitten valtakunta, niin sitten minä en ymmärrä enää yhtään mitään, sanoi Matti.
— Sitä se onkin, ainakin Suomenmaa, vastasi Vihtori. Kuunnelkaahan isäntä, kun minä kerron, millä tapaa se tuli sellaiseksi.
— Niin, kerro, kerro sinä, nuori mies, juttuja, kerro oikein paljon, sanoi Matti, muuten menee tässä pääni ihan sekaisin.