— Mutta millä ihmeen keinolla te niitä saisitte, kun meillä ei olisi vaimoja? kysyi Vihtori.
— Jaa, sitä minä en tiedä, vastasi Matti, mutta kai ne kasvaisivat hyvän ja pahan tiedon puussa, Sinäkin olet naimaton, Vihtori, sinä et tiedä, mitä poika on.
— Kyllä minä tiedän, vastasi Vihtori. Isäni sanoo aina, että poika on hänelle annettu kiusankappaleeksi.
— Samaa minäkin sinusta olisin sanonut, jos sinä olisit ollut minun poikani, sanoi Matti. Mutta minulla onkin aivan toista maata, minulla. Minun poikani lukee maisteriksi, ja hänestä tulee niin viisas, että Jannekin ihmeekseen kuuntelee. Janne osaa hiukan ruotsia, sen minä tiedän, ja sitä hän puhuu aina silloin, kun hän koettaa olla hieno ja nolata minua, mutta minun poikani osaa nyt jo ranskat ja rookit. Niin, sellainen poika minulla on. Jollei minulla olisi sellaista vaimoa kuin se minun Miinani on, niin kyllä minä laittaisin niin paljon poikia itselleni, että tämä pitäjä tulisi viisautta ihan täyteen. Kas ei minulla missään ahkeruutta puutu, sen minä sanon. Ja poikani minä ruokkisinkin niin, että joka kerta, kun aterialta pääsisivät, pitäisi ryökäistä. Ja sellaisia ne olisivat, että rikun päällä niitä voisi jumalalle tarjota.
— No, mitäs jumala niillä isännän pojilla tekisi, kysyi Vihtori, kun niitä niin sille tarjottaisiin?
— Taivaallisen sotajoukon kenraaleja niistä tehtäisiin, sillä sisua minun pojillani on aina. Ne tulevat siinä asiassa isäänsä.
Näin puhellen he saapuivat kestikievariin. Kun he ajoivat pihamaalle hevostaan lepuuttamaan ja saamaan jotain haukattavaa, niin suuri oli heidän hämmästyksensä nähdessään talon ovelle ilmestyvän Jannen!
— Mistä te tulette? kysyi hän.
— Tampereen markkinoilta me tulemme, vastasi Matti. Mutta kuinka sinä olet täällä? Ja missä on Pauliina?
— Älä puhu siitä naisesta minulle sanaakaan enää! huusi Janne.