— Mistähän se nyt niin lyhyellä ajalla olisi ennättänyt tulla! vastasi Matti. Vähällä kuitenkin oli, ettei henkeni mennyt. Läksin hullu saunaan kesken kaikkea. Siellä kaikki se, mikä kurkusta oli mennyt alas, ja jonka jo luulin tehneen tehtävänsä, nousikin päähän, ja siellä minä sitten makasin saunan lauteilla ja pirut vastanvarsilla minua löylyttivät. Ellei Vihtori olisi kaatanut päälleni kokonaista sangollista kylmää vettä, niin makaisin minä kai oikein jäykkänä. Kun minä sieltä pääsin, niin alotimme taas ryyppäämisen uudella voimalla. Kaikki sinun rahasi ovat menneet kurkustamme alas, ei ole jäänyt niin pientä penniäkään taskuumme.
— Etkö sinä vähemmällä voinut elää! huusi Janne. Sillä tavoin tuhlasit suuret summat, jotka kuitenkin kerran happamella sydämellä saat takaisin maksaa.
— Maksanhan minä, maksanhan minä, sanoi Matti. Mutta anna nyt minun pitää se kaunis ajatus, joka minulla oli Tampereella-olosta, äläkä tule tuolla tavoin minua ahdistamaan. Niin kaunista minulla oli, eikä minulla ole muuta surua ollut kuin se, että en tullut tangoksi. Minä en tiedä, mikä vika minuun on tullut, mutta minä en tullut tangoksi, en vaikka kuinka ankarasti olisin koettanut juoda.
— Älkäämme nyt puhuko siitä, sanoi Janne, vaan ajatelkaamme, millä tavoin me kotia tulemme.
— Hevosella kai, vastasi Matti.
— Niin kai, mutta oletko ajatellut, mikä meitä siellä odottaa? sanoi
Janne.
— Totta kai minä sitä olen ajatellut, mutta olen myöskin tuumaillut, että mikä on tullakseen, se tulee, vaikka kuinka koettaisi estää, sanoi Matti ja huokasi syvään.
— Hjaa, minä ajattelen suurella murheella sinun paluutasi, sanoi
Janne. Mutta ota vastaan tyynesti kaikki.
— Älä minun puolestani murehdi, vastasi Matti. Sinunhan tässä pahemmin käy.
— Kuinka minun pahemmin kävisi kuin sinun?