— Mihinkä kaikkeen Eevastiina tällä puheellansa tahtoo oikeastaan tulla? kysyi Matti. Pitäisikö minun ruveta sitä meidän muijaa pitämään kovissa kourissa? Ei siitä taitaisi mitään tulla. Kyllä se ämmä on jo niin parkittu pahuudessa, että ei sitä kukaan jaksaisi kylliksi kauaa enää komentaa. Ei jaksaisi, eikä pääsisi edes alkuunkaan. Onhan se niin mahtavakin kuin Tampereen raatikammarin uuni, että sitä katsellessakin jo hirvittää miestä.
Mutta Janne oli tämän aikana jo saanut uuden ajatuksen, jonka hän tahtoi heti toteuttaa.
— Eevastiinan puheissa piilee järki ja suuri viisaus, vaikka sinä, Matti, et sitä huomaa, sanoi Janne. Kun entisellä käytökselläsi et kuitenkaan saa osaksesi mitään muuta kuin haukkumisia ja pahaa elämää, niin miksi et yrittäisi kerran sinäkin olla tuima ja tuittuinen?
— Joko nyt sinäkin minua yllytät luvattomiin töihin, sanoi Matti. Älkää, herran nimessä, puhuko minulle sellaista! Minä tiedän, mitä Miina on, sillä minä olen jo niin monta vuotta ollut sen naisen kanssa naimisissa. Te olette olleet hänen tuttaviaan, minä olen hänen miehensä. Te ette tunne häntä, mutta minä tunnen. Jos minä menen kotia, ja sen minä tiedän kerran kuitenkin tekeväni, niin kyllä minä muutaman päivän perästä istun peräkamarissa ja luen Jeremiaan valitusvirsiä. Se onkin ainoa paikka raamatusta, jonka minä kohta osaan ulkoa.
— Älä sinä siinä nyt puhu tyhmyyksiä, sanoi Janne, vaan anna meidän selittää sinulle. Katsohan nyt, Matti, kun sinä kuitenkin saat kovan kohtelun osaksesi, niin miksi et silloin yhtä hyvin käyttäisi hyväksesi kaikkea sitä, mitä tässä sinulle neuvotaan? Ota kerran tuima muoto päällesi ja puhu Miinalle suoraa kieltä. Sano, että sinä olet isäntä talossa ja että sinulla on täysi oikeus tehdä niin kuin parhaaksi näet.
— Oletko sinä koskaan katsonut Miinaan silloin, kun kiukku on hänessä saanut vallan? sanoi Matti. Sen silmät, herra varjelkoon, millaiset silmät sillä on! Kun minä vain katson niihin, niin tunnen, miten polvet menevät koukkuun ja miten sydän alkaa jumalattomasti pompottaa.
— Älä katso häneen! sanoi Janne. Pane silmäsi kiinni ja puhu sitten.
— Ja mitä minä puhun, kun Miina kuitenkin koko ajan puhuu? Hän on tottunut sellaiseen.
— Puhu sinäkin, sanoi Janne. Puhu niin kauan, että hän paljaasta ihmetyksestä rupeaa kuuntelemaan.
— Mutta mitä minä sanon? Jos sinä sen tiedät, niin selitä minulle.