— Niin, minä menen kotia ja panen siellä toimeen yhtä ja toista, vakuutti Matti.
— Jollei kauppias minua ihan välttämättömästi tarvitse, niin kyllä minä pysyisin siitä yhdestä ja toisesta mielelläni loitolla, sanoi Topias.
— Jää sinä tänne, jos sinua pelottaa, sanoi Matti. Tässä on joukko, joka ei tällä hetkellä mitään pelkää. Me menemme vaikka helvetin emämuoria vastaan.
Ja kääntyen toisten puoleen sanoi Matti:
— Kyllä se miehellinen rohkeus sentään on ihmeellinen asia. Se panee sellaisen hyvän vieterin miehen sisälle, sellaisen, joka saattaa järjen ja kielen oikein hyrräämään. Minä en ole tähän asti oikein tietänyt, mitä minulle miehenä kuuluu, mutta nyt se on minulle alkanut selvitä. Kiitos siitä sinulle, Janne, ja kiitos teillekin, Eevastiina, joka suurella viisaudellanne ja erinomaisella ymmärryksellänne olette minua oikealle tielle holtannut.
— Kyllä tänä iltana nyt on toinen meno Syrjälässä kuin ennen, sanoi
Janne.
— Älähän sano muuta, vastasi Matti, ja hänen suunsa levisi oikein leveään hymyyn. Tänä iltana saa Miina itse kantaa meille suuhun kaadettavaa. Minä komentieraan, ja Miina juoksentelee minkä ennättää, niiaa ja tarjoo oikein eteen kaiken. Niin sitä tänä iltana vielä meidän talossa ollaan. Matti alkoi pukea turkkia ylleen.
— Eiköhän Topias jo ole saanut hevosta valjaisiin? sanoi hän. Kovasti kauan hän viivytteleekin. Eikö hän tiedä, että meillä on kova kiire päästä täältä pois. Kun minulla on oma talo, niin tahdon minä siellä yötäkin olla. En minä ole mikään kerjäläinen, joka saa toisilta yösijaa mankua.
Jo kuului kulkusten kilinää pihalta. Matti ja Janne menivät ulos, nousivat rekeen ja lähtivät ajamaan. Eevastiina päästi hevosensa irti tikapuista, joihin se oli ollut sidottu, ja läksi ajamaan jälestä.
* * * * *