— Ole hiljaa, sanoi Matti. Joutuuko tässä säälimään jokaista. Hyvä, kun itse pysyy pystyssä.
— Niin, ei säälitä, ei säälitä sitten, koska sinä et sitä tahdo, sanoi Matti. Annetaan oikeuden käydä armosta ja pidetään talossa komentoa.
Kädet housuntaskuissa asteli Matti tupaan, käveli huoneessa edes ja takaisin, silloin tällöin päätään heitellen ja suunsa pielestä syljeskellen.
— Mutta että kaikki palvelijat olivat jo levolla eikä kukaan ollut tätä tarkkaan näkemässä, sanoi Matti, se oli sentään ikävä asia! Olisi ollut niin hauskaa, kun olisi tiedetty, kuka on isäntä talossa.
Kauan miehet keskustelivat, ja yhä varmemmaksi tuli Matti omasta isäntäarvostaan. Mutta lepsahtipa miehen mieli jokseenkin alas, kun kuuli eteisestä tuttuja askeleitten ääniä.
— Ole nyt luja ja varma, sanoi Janne hiljaa Matille.
Matti seisoi silmät nappina päässä katsellen oveen, joka aukeni, ja josta Miina astui sisään tuoden kahvitarjotinta.
— Minä keitin kahvia, sanoi Miina niin sulavalla äänellä kuin suinkin osasi. Eiköhän se maistu näin kylmästä tultua?
Matti ei osannut sanoa mitään muuta kuin:
— Panehan tuonne pöydälle! Miina vei tarjottimen pöydälle.