— Kyllä se siltä ensin näytti, että hän huolisi.
— Mutta mikä sitten tuli?
— Kun me eilen menimme pappilaan ottamaan kuulutuskirjaa, niin läksi hän kesken pois.
— Ihan noin vaan yhtäkkiä, sanoi Janne ja löi kätensä yhteen.
— Ihan äkkiä.
— Kyllä silloin on röyhkeys suuri, kun pappilasta kehtaa lähteä. Sinullahan on siis kaikki mullin mallin ja elämä edestakaisin. Ja mistä syystä hän läksi?
Emma kertoi koko jutun juurta jaksaen Jannelle. Kun se oli loppunut, katseli Janne vähän aikaa pää kallellaan Emmaan ja sanoi:
— Olenhan minä aina sitä sanonut, että tappelua se rakkaus on. Tämän seikan me havaitsemme luonnossakin tapahtuvaksi, kuten esimerkiksi kissoissa. Mutta jota kovempi kamppaus, sitä lujempi rakkaus, sen minä tiedän. Tämä on nyt niitä asioita, joissa minä olen aivan kotonani. Siihen aikaan kun minulla vielä oli kauppapuoti, tulivat pojat ostamaan minulta sormuksia tytöilleen. Toisinaan tapahtui, että poika tulikin tuomaan sormustaan takaisin, jolloin minä otin asiasta kiinni. Ja sen minä sanon, että ei kertaakaan niinä kolmenakymmenenäviitenä vuotena, joina minä olin kauppiaana, ole tapahtunut sellaista, että tuollainen sormus ei sitten olisi kelvannut, kun minä otin asian hoteisiini.
— Voi, voi, jos te ottaisitte tämänkin asian hoteisiinne, sanoi Emma.
— Tietysti minä sen otan. Ja sen minä sanon, että kyllä minä sen miehen tänne vielä kuljetan, jollei muuten niin korvista.