— Ei, ei, ei hänelle saa olla kova. Hän on sellainen, että hän suuttuu niin kovasti pian ja nostaa silloin tavattoman melun. Häntä pitää koreasti puhutella.
— Tiedä, että en minä ole kellarista kotoisin. Kun minä hänelle selitän, mitä rakkaus oikeastaan on, niin sitten on ihme ja kumma, ellei hän juokse sinun luoksesi, vakuutti Janne.
— Niin, kun te sen hänelle selittäisitte. Hän uskoo, että rakkaus on sellaista, miksi hän sen näkee, tuollaista äkeätä. Mutta onhan sitä muutakin kuin hänenlaatuistaan rakkautta.
— On, on, rakkautta on niin montaa sorttia, että ei siitä järjestystä tiedä muu kuin se, joka on tottunut hoitamaan sekatavarakauppaa. Missä se villitty mies nyt on?
— Hän meni kotiaan. Missä hän muuallakaan olisi.
— Onko sinne pitkäkin matka?
— Maantietä myöten on hyvinkin pitkä ja tie sinne on kovin huonoa.
Mutta kun menee oikotietä, niin on ykskaks siellä.
— Rakastavaisia ja kuolevaisia on heti autettava, se on ollut minun elämänohjeeni. Minä menen heti paikalla.
— Mutta jaksatteko, kun juuri vastikään tulitte?
— Ei se tee mitään. Ei tällaisessa asiassa sitä saa ajatella. Muista, mitä laupias samarialainen teki. Tule viemään minua tuolle oikotielle, niin minä menen suoraa päätä. Ja ellei hän vielä tänä iltana konttaa sinun edessäsi ja koreasti rukoile anteeksi, niin minä en ole minä. Sillä katsohan, tyttöseni, kyllä minä tiedän, mitä minä maailmassa saan aikaan.