— No, vaikka yhtä päätä, vastasi Hilma. Kyllä hantelsmanni saisi minulle tehdä vaikka mitä, vaikka hengen veisi.
Ja kenellekään kelpaamattomassa neitseellisyydessään Hilma nauroi makeasti.
Jannen suu meni hymyyn, ja hän tuumiskeli: — Mistähän se tulee, että muutamat miehet vaikuttavat niin puoleensavetävästi naisiin, niinkuin minä esimerkiksi? Jos minä en olisi niin siveä mies kuin olen, niin kuinka vaarallinen minä olisinkaan, kuinka vaarallinen!
Ja Janne loi Hilmaan kiitollisen katseen siitä, että tämä hänestä niin kauniisti ajatteli.
Ajaessaan kirkkoa kohden tuli Janne mietiskelleeksi elämää ja sen suurta monimutkaisuutta. Hän alkoi heitellä ajatuksen kiekkoa edestakaisin. — Kyllä tässä maailmassa on paljon kronittavaa, mutta paljon sitä kronitaankin. Mutta ei mistään mitään tulisi, ellei joukossa olisi sellaisia miehiä, joilla on sanan voima. Kyllä se kuitenkin on ihmeellistä, kuinka sekin lahja jaetaan niin perin puolueellisesti. Toinen saa, toinen ei, sillä se annetaan eikä sitä puntarilla jaeta. Muutamat eivät saa sitä nähdäkseenkään ja toisille annetaan oikein kukkuramitalla. Niinkuin minulle esimerkiksi. Minähän tässä tyyrään ja tällään sen kautta ihan niinkuin itse tahdon. Eihän se Salomokaan minkään muun kautta suuri ollut kuin sen kautta, että hänellä oli sana vallassaan. Rakensihan hän sitäpaitsi temppelin, mutta kun se jaotettiin, niin mitä siitä sellaisesta hyötyä oli. Turhaa työtä ja rahan ja voiman haaskausta. Toista se oli, kun minä hommasin tähän kylään osuusmeijerin. Se ei häviä, se kasvaa vuosi vuodelta. Kuinkahan paljon minä saisinkaan tällä paikkakunnalla aikaan, jos tahtoisin. Mutta kun ihmisiä täytyisi kääntää yksitellen, niin veisi se aivan liian paljon aikaa. Toista oli, kun minä tuon meijerin perustin. Kutsuin ukot kokoon, selitin asian ja sanoin: niin se on! Ja se oli niin. Se on se minun luonteeni suuruus, joka sen saa aikaan, että minun täytyy aina kääntää ihmisiä laumoittain ja vain harvassa tapauksessa suostun yksitellen vaikuttamaan niihin. Kuinka paljon minä sainkaan tässä kuulutusasiassa käyttää sanan voimaa ja kauniita vertauksia. Ihan niistä olisi jo kirjan kirjoittanut. Mutta sainhan kaksi ihmistä yhteen. Ja kahden ihmisen onni, se on sentään aina jotain sekin. Ei se ole mikään sellainen asia, jolle saa sylkeä, ei, niinkuin kukkanen se on otettava käteen ja koreasti sitä on kannettava. Kyllähän minä tämän voimani, voida tehdä ihmisiä onnelliseksi, olen ostanut suurella uhrilla, sillä, etten ole itse mennyt naimisiin. Mutta harvoinhan ne oikeat ihmiskunnan hyväntekijät ovatkaan olleet naimisissa. Ei niillä ole ollut aikaa ajatella omaa onneaan toisten onnea hommatessaan.
Kun kirkkomäelle tultiin, niin Janne karautti aika vauhtia perille. Kirkkomaan aidassa oli rengas, jossa jo vuosikymmeniä oli ollut Jannen hevonen jumalanpalveluksen aikana sidottuna odottamassa herraansa. Ei kukaan ollut koskaan uskaltanut siihen renkaaseen sitoa hevostaan, vaikka Janne ei olisikaan ollut kirkolla.
Kun Janne oli sitonut hevosensa, läksi hän etsimään sellaisia, joille saisi purkaa kaikki tietonsa ja kertoa, mitä suurta hän oli saanut aikaan. Tämä taistelu kirkkoherran kanssa oli hänelle niin tavaton voitto, että hän ei mitenkään voinut siitä vaieta.
— Kyllä on suuri vahinko, ettei tällä paikkakunnalla ole mitään omaa sanomalehteä, jossa tärkeimmät uutiset kerrottaisiin, ajatteli hän.
* * * * *
Jannen ystävällisyyden määräsi vanhempien ihmisten keskuudessa se, kuinka suuressa määrässä nämä olivat hänelle sukua tai kuinka paljon ne aikoinaan olivat hänen luonaan kauppaa käyneet. Nuorten tyttöjen suhteen hän katsoi ensi sijassa aina kauneuteen. Olihan hän melkein jokaisen tytön nähnyt pienenä ja oli silloin niitä polvellaan kiikutellut. Heidän vartuttuaan täysikasvuisiksi piti Janne oikeutenaan saada nipistää heitä leuasta ja taputella poskelle. Nuoria miehiä Janne oikeastaan suuresti halveksi. Hän oli nähnyt melkein jokaisen niistä retkahousuissaan ja avojaloin käyvän ostamassa hänen kaupastaan viiden pennin edestä ongenkoukkuja, eikä millään ehdolla tahtonut voida sulattaa sitä, että nämä samat pojat tulivat aikamiehiksi ja siis hänen vertaisikseen. Jokainen tuollainen nuori mies oli Jannen silmissä jonkinmoinen syytös siitä, että hän oli vanhentunut. Nuorilla miehillä ei hänen edessään ollut milloinkaan muulloin arvoa kuin silloin, kun naittaminen oli kysymyksessä ja Janne siis sai leikitellä kohtaloa kahden ihmisen elämässä.