Janne etsi ryhmän, jossa oli koolla suuri joukko arvokkaita talonisäntiä. Kun oli kätelty ja oli toivotettu jumalaa antamaan hyvää päivää, vaikka kesäinen aurinko paistoi niin kuumasti kuin suinkin jaksoi, niin Janne vain odotti sitä kysymystä, joka antaisi hänelle aiheen kertoa viimeisestä suuresta riidastaan kirkkoherran kanssa. Kun ei kukaan kysynyt, mitä hänelle kuului erityistä, niin kysyi Janne sitä itse muilta. Kun ei sittenkään tullut mitään kysymystä, josta hän olisi saanut sopivan lähtökohdan puheelleen, alkoi hän harjailla hihallaan hattuaan, kasteli sormensa ja koetti poistaa takistaan olemattomia likapilkkuja.
Se puuha vihdoin herätti siksi huomiota, että muuan isäntä kysyi:
— Mitäs Janne itseään nyt niin kovasti hienoksi laittelee?
— Onhan tässä hiukan syytäkin, tohahti heti Janne. Tänään kuulutetaan Lahdenperän Aakusti ja Syrjälän talon torpan Emma yhteen. Ja kun se liitto aivan alusta alkaen, ihan tunteen nystyröitä myöten, on minun työtäni ja vaivaani, niin täytyyhän sitä silloin omaa pystyttämäänsä rakennusta kunnioittaa.
— Vai on se Janne taas ollut sellaisissa hommissa. Taitaa hommata niin paljon muitten puolesta, ettei joudu omia asioitaan ajattelemaankaan. Pitäisihän Jannellakin olla halunsa, onhan ne täilläkin. Ja tekeehän vanhankin kissan maitoa mieli. Tai ehkä onkin jo tiedossa, vaikka ei ole julkisuudessa, oma muija nimittäin.
— Mitä minä nyt enää naimisiin menisin, vastasi Janne. Kun ihminen tulee kolmenkymmenenviiden vuotiaaksi, niin on hän silloin niin viisas, ettei enää mene naimisiin, ei, vaikka kintuista kiskottaisiin. Ja minähän olen jo aikoja sitten jättänyt sen ijän taakseni. Parempi on hommata toisten puolesta voimiensa takaa ja auttaa nuoria miehiä saamaan niskaansa avioliiton paksua iestä. Ja olenpa minä monessa hommassa ollut, mutta en koskaan niin vaikeassa kuin tämä on ollut.
— Eivätkö nuoret tahtoneet ottaa mennäkseen yhteen? Saahan Janne kuitenkin aina lopulta nuoret toisiinsa käymään kiinni. Taitaa Janne käyttää jotain noituutta?
— Mitä noituutta siihen tarvitaan, vastasi Janne. Kun karja ei toisistaan huoli, niin annetaan pulveria sisään, kyllä silloin tulee toinen meininki. Nuorille kun puhuu, niin kyllä huomaavat mitä rakkaus on, ja että maailma ei pysy pystyssä, ellei sitä noudateta. Eihän nuorista tässä mitään hätää ollut, mutta kirkkoherrasta. Ei tahtonut millään ilveellä päästää nuoria yhteen. Mutta silloin minä pidin sille pienen saarnan, hänellekin kerran vuorostaan. Ja minä vakuutan, että minun saarnani oli voimakkaampi ja sisältörikkaampi kuin hänen koskaan on ollutkaan. Paukutin sanaa ja paukutin nyrkkiäkin.
Ja kummasteleville ja tarkkaavina kuunteleville isännille kertoi Janne jutun aivan juurta jaksain. Väkeä kokoontui Jannen ympärille, ja hän sai yhä uudestaan kuvailla, miten hän oli kirkkoherraa läksyttänyt.
Mutta Janne sattui huomaamaan, että kirkkoherra tuli kääseissään. Silloin tuli Jannelle tulinen kiire. Hän heti jätti kuulijansa ja riensi lähelle kirkon porttia, jonne kirkkoherran hevonen aina sidottiin ja jossa sillä oli aivan oma vakituinen häkkinsä heiniä varten. Janne tahtoi kaikin mokomin seisoa kirkkoherran lähellä tänä hetkenä.