— Veteen sinun pitää mennä, johan minä sen sanoin sinulle! huusi
Aakusti.
Kun Janne huomasi, että hän ei millään keinolla pääsisi Aakustista vapaaksi, niin hän alkoi huutaa apua. Hän oli nähnyt suuren joukon kirkkoväkeä tulevan kovaa kyytiä tietä pitkin.
Mutta Aakusti alkoi yhä kiivaammin heiluttaa piiskaansa, ja välttääkseen lyöntejä täytyi Jannen kiepsahtaa pakoon.
Rannalle tultuaan Janne pyristeli hetkisen aivan kuin koira, joka pelkää kylmää vettä. Mutta kauaakaan ei hän siinä saanut seisoa, sillä Aakusti löi piiskalla häntä ja veteen oli mentävä. Kun kerran oli sinne päästy, niin eihän siinä enää joutunut suremaan, vaan yhä syvemmälle oli astuttava, sillä Aakusti uhkaili tulla painamaan Jannen pään veden alle ihan huppuun.
Janne meni niin että vesi solisi hänen ympärillään. Pian tuli niin syvää, että vesi ulottui hänen leukaansa asti. Silloin hän hätääntyneenä kääntyi ja aikoi ruveta uimaan, mutta rannalla Aakusti vihaisen näköisenä heilutti piiskaansa ja huusi:
— Pysy siellä, älä tule rantaan, taikka minä annan sinulle niin ympäri koko ruumistasi, että tiedät pyykillä olleesi.
Mutta jo oli pelastus tulossa.
Kirkkoväkeä riensi rantaan, joukon etunenässä Pauliina, joka käsiään väännellen ja siunaillen rannalla katseli vedessä olevaa Jannea.
— Menkää auttamaan, miehet, kauppiasta! huusi hän. Saatte viisikymmentä penniä, jos autatte!
— Antaa sen miehen olla siellä, se tekee hänelle niin erinomaisen hyvää, sanoi Aakusti. Pysytkös siellä, pysytkös, jatkoi hän ja nakkeli pienillä kivillä Jannea, joka käsillään koetti suojella kasvojaan.