Janne oli päässyt mieliaineeseensa, rakkauden selvittelemiseen, ja hän unohti kaiken muun, kärsimänsä häpeän, märät vaatteensa, kummallisen ratsastuksensa.
— Tässä, juuri tässä, me saamme katsella kolmenlaista rakkautta. Ensiksi on Emman ja Aakustin rakkaus. Se on sitä lämmintä ja makeata rakkautta, se on se iankaikkisuuden voisilmä jokapäiväisyyden puurossa. Sitten on minun rakkauteni teitä kaikkia kohtaan ihan järjestään. Se on se tukipylväs, jota paitsi kaikki menisi kumoon täällä. Ja sitten on Pauliinan rakkaus peltoihinsa ja karjaansa. Ei sekään rakkaus mitään huonoa ole, sillä jollei sitä olisi, niin ei tämä maa pysyisi pystyssä. Pauliinan kartanosta osuusmeijeriinkin enin maito tuodaan, ja Pauliina kunnallekin korkeimmat verot suorittaa. Hänen rakkautensa on siis tämän maan onnen ja menestyksen pohja ja perustus.
Nyt huomasi jo Jannekin, että hänen puheensa alkoivat käydä liian monimutkaisiksi ja vertailut horjuviksi. Hän lopetti siis. Jo oli aikakin, sillä oltiin jo aivan kirkon lähellä.
Jumalanpalvelus oli päättynyt ja kirkonmäki oli täynnä kansaa, joka kummastellen katseli rannalta päin tulevaa joukkoa.
Mutta Janne ei vähääkään joutunut ymmälle tästä. Hän kiipesi hevosensa selästä alas ja alkoi astella sakastia kohden.
Koko saattojoukko tuli jälestä. Aakusti ja Emma olivat kovin levottomia siitä, miten asia saataisiin jälleen oikealle tolalleen. Pauliina piti suurta uhoa tästä kaikesta ja sanoi menevänsä valituksillaan vaikka senaattiin asti, ellei kihlausta pureta.
Janne ei välittänyt toisten puheista mitään, hän vain asteli märkänä, mutta juhlallisena kirkkoon ja sieltä sakastiin. Ovi sulkeutui hänen jälkeensä. Saattue jäi kirkkoon ja pamppailevin sydämin istui kirkon penkkeihin sakastin oven luo odottamaan.
Eipä kestänyt kauaakaan, niin alkoi sakastista kuulua aivan tavatonta melua. Ensin kaikui kirkkoherran kiukkuinen ääni, mutta pian siihen vastasi Janne oikein täydellä voimalla. Kirkossa istuvat odottivat, ja jota kauemmin Janne viipyi, sitä toivottomammalta heistä tuntui se, että tämä kaikki saataisiin puretuksi ja siis Aakusti kaikista vastoinkäymisistään huolimatta saisi Emmansa. Eevastiina ensimäisenä puhui:
— En minä tahdo sanoa mitään pahaa sanaa Jannesta, viisas mies hän on, vaikka onkin paikoin hassu, ja hyvä mieshän hän on, mutta olisi hän saanut olla sekaantumatta tähän asiaan.
— Mitä sinä sillä tarkoitat? ärähti Pauliina.