— Janne tekee kaikki asiat niin kovasti monimutkaisiksi, hän ei joudu ajattelemaan, ennenkuin vasta sitten, kun asian kelkka on jo menossa kovaa kyytiä mäkeä alas. Naimisiin olisi sen miehen pitänyt ajoissa päästä, niin silloin hän olisi kyllä tasaantunut.
Tämä viimeinen lause oli kova isku Pauliinalle. Olihan Eevastiina leski, ja kun hänen poikansa nyt aikoo mennä naimisiin, niin vapaahan hän olisi vuorostaan ottamaan itselleen miehen. Mutta Jannea ei Pauliina antaisi kenellekään, sen hän oli päättänyt.
— Riippuu siitä, millaisen vaimon hän olisi saanut, vastasi Pauliina kiukkuisella äänellä. Ei jokainen nainen kelpaakaan sellaiselle miehelle kuin Janne on. Rikkautta Janne tarvitsee, jotta hän oikein pääsee näyttämään, mitä hän on.
Eevastiina ymmärsi Pauliinan puheen tarkoituksen ja häntä nauratti hiukan Pauliinan toivoton miehen pyynti.
— Eipä se rikkaus aina näy tuovan onnea avioliittoon, vastasi
Eevastiina.
Pauliina nousi ja olisi ehkä alkanut keskellä kirkkoa oikean jymyn, ellei samassa Janne olisi ilmestynyt sakastin ovelle. Hän astui aivan kuin ruhtinas alas portaita kirkkoon. Kun hän oli päässyt levottomina odottavien kohdalle, niin hän sanoi:
— Nyt se asia on taas järjestyksessä. Emma saa Aakustin ja Aakusti saa Emman!
Aakustin mieli oli niin hyvä, että hän ei saanut ilossaan sanaakaan suustansa. Hän tarttui vain oikein lujasti Jannen käteen ja puristi sitä.
— Kovallehan se otti, oikein kovalle, sanoi Janne. Mutta eihän minulle suotta ole annettu sanan voimaa. Minä näytin taas kirkkoherralle elämän peiliä, panin hänet katsomaan totuuden ja oikeuden osviittaan, ja silloin meni miehen luonto pois. Hän taipui kauniisti ja sanoi, että hän oli erehtynyt. Ja ensi sunnuntaina on uusi kuulutus käymässä.
Kun Janne seuralaisineen tuli kirkon ovelle, niin häntä alkoi puistattaa. Pauliina sen heti huomasi ja tuli siitä kovasti levottomaksi.