KUUDES LUKU
Peltolan kartanon peräkamariin vietiin Janne heti paikalla. Pauliina juoksi ja komenteli aivan kuin suuri herra olisi taloon tullut.
Jannesta tuntui hyvin suloiselta tällainen huolenpito hänen terveydestään. Kun hän peräkamarissa katseli sitä pukua, joka oli hänen ympärillään, tunsi hän itsensä jokseenkin yksinkertaiseksi. Märkä puku oli maantien tomusta tullut aivan harmaaksi. Tiellä oli se jo ennättänyt hiukan kuivua, mutta hankalalta tuntui sittenkin siinä oleksiminen.
Mutta pian tuli apu. Pauliina pyörähti huoneeseen ja toi käsivarrellaan vaatteita.
— Muuta nyt, Janne, kuivat päällesi, sanoi hän. Minä toin Jeremias-vainajan alusvaatteet sinulle. Ota nyt ja muuta. Kyllä minä menen pois, jotta sinun ei tarvitse hävetä. Mutta sänkyyn sinun täytyy heti mennä maata, jotta vihastus ei pääse panemaan mitään pahoja toimeen.
Ja Pauliina veti niin että rusahti huoneessa olevan vuoteen auki, pöyhi siinä olevia monia polstareita, nouti nopeasti puhtaat lakanat ja kirkkaan silkkisen peitteen. Kun kaikki oli kunnossa, katsoi hän suurella hellyydellä Janneen ja sanoi:
— Pane nyt maata minun morsiuspeittoni alle! Kyllä sinun on siellä lämmin olla.
Janne riisui yltään vaatteensa ja puki Jeremias-vainajan paidan ja alushousut ylleen ja meni sitten lakanoitten väliin.
Kun hän oli siinä väristellyt vähän aikaa, niin kurkisti Pauliina ovesta ja toi kohta Jannelle suuren kupillisen kamomillateetä.
— Juo nyt, että lämpenet!