— Voi, voi, kylläpä sinulla nyt on kova sielun ahdistus, sanoi
Pauliina ja pani kätensä ristiin. Olisikohan konjakista mitään apua?
— Voisihan tuota koettaa, sanoi Janne. Pauliina riensi heti noutamaan ja tarjosi Jannelle ryypyn.
— Juo nyt, Janne. Juo nyt, niin riemastut.
— Ruvetaanko tässä ihan ryypyttelemään? sanoi Janne.
— Eihän toki, sen verran ainoastaan, että uni tulee. Kyllä ruumis aina silloin parantuu, kun se pääsee unen kehtoon kieppumaan.
Kun Janne oli ryypännyt, niin hän sulki silmänsä ja koetti nukkua. Mutta uni teki kiusaa eikä millään tavoin tahtonut tulla. Ajatukset olivat yhä kirkonmäellä, ja vaikka kaikki olikin lopullisesti päättynyt jokseenkin hyvin, niin kaivelihan Jannen mieltä kuitenkin se, että hän koko kirkkoväen nähden oli saanut mennä järveen.
Pauliina huomasi, että uni ei tahtonut tulla Jannen silmiin.
— Ei taida oikein hyvin nukuttaa, sanoi hän. Auttaisikohan tuo, jos minä laulaisin.
— Miksi ei se auttaisi, vastasi Janne. Onhan tunnettu asia, että laulu aina on ihmisiin vaikuttanut rauhoittavasti.
— Veisaanko virttä?