Samassa alkoi etäällä kello lyödä. Janne laski sen lyönnit ja huomasi kellon jo olevan yhdeksän.
— Nyt olisi niinkuin sopiva hetki pötkiä pakoon. Mitä minä tänne suotta jään. Osaan minä kotonanikin maata, jos mieleni tekee.
Janne hyppäsi sängystä ja meni ovelle. Hän koetti avata sitä.
— Se ämmä on pannut oven lukkoon. Kyllä sillä on varmat aikeet minun suhteeni. Ei se heitä ennen kuin minä olen hänen miehensä. Sen minä kaikista merkeistä huomaan. Mutta nietu, sanoi ryssä. Minä en olekaan mikään sellainen mies, joka on otettavissa koska tahansa. Kyllä minä osaan itseäni varjella naimisen suuresta portista. Eihän porsastakaan saa läävään silloin, kun se tahtoo ulkona olla. Kuinka sitten vanhaapoikaa silloin, kun hän tahtoo vapautensa säilyttää. Vaikka pakeneminen onkin itse asiassa häpeällinen teko, niin ei sitä jouda silloin ottamaan varteen, kun on kysymyksessä sellainen asia kuin tässäkin on. Minä menen keinolla millä tahansa pois.
Ilo leimahti hänen silmissään, sillä hän oli keksinyt keinon, millä hän saattoi paeta.
— On sitä ennenkin laseja rikottu, kun on miehiä suorinta tietä heitetty ulos. Saatikka sitten, kun on mentävä pakoon elämänaikaista hirsipuuta. Mutta mitä minä suotta rikon, kun minä saan avatuksikin ikkunan. Hiljaa ja hissuksiin, niin sitten päästään pois.
Ja Janne avasi varovaisesti ikkunan ja sen tehtyään kiipesi ulos.
— Nyt sitä olisi juostava, mutta minne näillä Jeremias-vainajan housuilla pääsee, kovasti ovat laajuutensa puolesta eroavaiset minun housuistani. Ihme ja kumma, että se mies pääsi niinkin paljon lihomaan sellaisessa komennuksessa. Ja pitääkö minun nyt krekkalehtia tällaisessa valkoisessa puvussa pitkin maantietä. Jos tietäisin, minne minun valakkani on viety, niin hakisin sen. Rattaani ovat tuolla kartanolla, sen minä hämärässä erotan. Mutta ehkä onkin tallissa. Ainakin kannattaa käydä katsomassa.
Janne hiipi talliin. Siellähän valakka oli, ja runsaasti sitä oli siellä kestitty kauroilla, niin runsaasti, että iso osa oli jäänyt syömättäkin.
Janne kuljetti hevosensa pihalle, valjasti sen rattaitten eteen ja läksi ajamaan. Ensin hän hiljaa ajoi, jotta kukaan talon väestä ei heräisi. Mutta kun oli päästy nurkan taakse, niin löi Janne ohjaksien päillä valakkaa ja sanoi: