— Mene nyt, minkä suinkin alta pääset! Matkalla hän mietiskeli asioitaan:
— Onko ennen kuultu mokomaa, että mies pakenee naista tällä tavoin? Onko kuultu, kysyn minä. Ja minne minä nyt menen? En minä suinkaan tänne kylään voi jäädä. Pois minun täytyy kaukaisille maille.
Janne tuli oikein liikutetuksi ajatellessaan, että hän tällä tavoin oli joutunut kohtalon kovan käden alaiseksi. Mutta hän päätti urhoollisesti kaiken kestää.
— Finne, Hämäläisiä.
Kotia tultuaan ja herätettyään Hilman, piikansa, hän pukeutui paraimpaan pukuunsa ja pakkasi tavarat matkalaukkuun. Kun hämmästynyt Hilma kysyi, minne kauppias nyt niin äkkiä matkusti, niin Janne vastasi:
— Minä tunsin tänään sellaista kamalaa kolotusta koko ruumiissani. Ei tässä muu auta kuin mennä kylpylaitokseen. Minä matkustan aamujunassa heti Savonlinnaan.
SEITSEMÄS LUKU
Puolitoista kuukautta oli kulunut, kun eräänä päivänä ilmestyi Syrjälän talon portille Janne, ajaen koko kylän hyvin tuntemalla valakallaan. Nappularattaat olivat tavallista kirkkaammat, ja ajaja oli hyvin punakka ja ketterästi hän hyppäsi maahan.
— Onko täällä talonväki kotona? huusi hän niin että talon nurkat kaikuivat.
Päärakennuksen ovelle ilmestyi Syrjälän emäntä, aina puuhaileva Miina, ja pian hänen jälestään tuli hänen aviollinen taakkansa ja perheellisen kurituksensa esine, Matti.