— Jannehan se on, huusi Miina ja löi kätensä yhteen. Joko Janne nyt vihdoinkin tulee kotia Savonlinnasta?
— Täytyihän minun jo tulla, sillä minne te muuten täällä olisittekaan joutuneet, vastasi Janne. Eilisiltanahan minä tulin. Ja kun olin tarkastanut, että kaikki meillä oli hoidettu niinkuin hoitaa pitää, Hilma naimaton ja talo neljän nurkkakivensä päällä, niin tulin tänne. Minä olen voinut hyvin, niin kai täälläkin on tehty?
— Onhan täällä voitu, vastasi Matti.
— Mikäs sinun, Matti, on voidessa, kun sinulla on sellainen hommaihminen, kuin Miina on, vaimona. Ei hän suotta tule minun sukuuni.
— Mutta sinähän olet laihtunut, Janne, oikein sorjistunut, sanoi
Miina.
— Totta kai minä olen laihtunut, vastasi Janne. Pistähän Miina kätesi tänne liivini alle ja koeta, kuinka kaukana mahasta se nyt on.
Miina teki niin kuin Janne käski. Mattikin tuli koettamaan ja vakuutti:
— Ei ole juuri kuoppaa, mutta ei paljoakaan puutu.
— Mutta millä ihmeellisellä keinolla se on saatu aikaan? kysyi Miina. Ethän sinä ole ollut muuta kuin puolen toista kuukautta poissa näiltä tienoilta. Ovatko ne kylpylaitokset todellakin sellaisia paikkoja, että niistä lähtee hyöty?
— Totta kai niistä hyöty lähtee, mitäs niitä muuten laitettaisiin, sanoi Janne. Odottakaahan, kun minä oikein kerron teille kaikki juurta jaksaen.