He istuivat varjoon tuvan seinän viereen, Janne keskelle ja Miina ja
Matti hänen kummallekin puolelleen. Ja Janne alkoi:
— Sen jälkeen kun Aakusti tahtoi tehdä minusta jonkinmoisen paptistin ja väkisin vei minut veteen kastetta saamaan, vilustuin minä. Pauliina koetti minua oikein täydellä voimalla hoidella, mutta eihän siitä ollut oikein hyvää apua. Ja kun henki minullekin on kallis asia, niin päätin minä, että nyt mennään Savonlinnaan ja annetaan maailman lääkärien näyttää, millä tavoin taudit krassataan ja kronitaan pois ruumiista.
— Se on kai kovasti komea laitos, kysyi Miina, se kylpylaitos.
— Siinä kaupungissa on kaksi komeata rakennusta, piispantalo ja kylpylaitos. Jollen minä olisi niin paljon komeutta nähnyt jo ennen eläissäni, niin ymmällehän minä olisin tullut. Mutta siellä minä olin aivan kuin kotonani. Kyllä se on sentään kummallista, kuinka ihminen tulee varmaksi kaikesta, kun hän joutuu sellaiseen paikkaan, joka sopii hänen luonnonlaadulleen. Ja sen minä sanon, että ensimäisestä päivästä alkaen minä olin siellä niinkuin kotonani.
— Ainahan Janne osaa olla joka paikassa niinkuin kotonaan, sanoi
Miina. Mutta kuinka siellä sitten parannettiin?
— Kaikki kävi siellä järjestyksessä. Ensin tutkittiin mies sanan ja naputusten avulla. Tohtori kyseli minulta yhtä ja toista, ja osasinhan minä hänelle selittää tautini niin perinpohjin, että hänellä ei ollut muuta vastattavaa kuin: jaha, jaha! Sitten toinen lääkäri tutki, miten minun sisävärkkini toimivat. Hän teki samaa kuin sinä, Matti, teet puimakoneelle. Sinä katsot, millaista tulee siitä torvesta, josta ruumenet tulevat. Siitä sinä huomaat, kuinka kutakin kohtaa sitten koneessa on ruuvattava.
— Kyllä ihmisten viisaus sentään on kovin suuri, sanoi Miina.
— Sanos muuta! Tämä on kuitenkin vasta alkua, jatkoi Janne. Kun sitten oli kaikin tavoin minun ruumeniani tutkittu, niin annettiin minulle kouraan lappu, jonka avulla minä sain sitten koneeseeni ruuvauksen. Tämä tapahtui aivan erikoisessa rakennuksessa. Siellä oli sali, joka oli paljoa suurempi kuin pappilan suuri sali, ja sinne sitä sitten mentiin. Siellä oli joukko nuoria lääkäreitä, oikein hienoja herroja, jotka ruumiita ruuvasivat. Ensiksi komennettiin housut jalasta pois.
— Riisuttiinko siellä ihminen aivan ilkoisen alasti? kysyi Miina.
— Ei aivan, alushousut ja paita jätettiin päälle. Ja sitten se toimitus alkoi. Minä sain istua puuhevosen selkään, ja nuori herra otti takaapäin minua kainaloitten alta kiinni ja alkoi kieputtaa. Kyllä se temppu minua nauratti tavattomasti. Niinhän mekin teimme nuorena, Matti, vai mitä? Muistathan sinä, kuinka me sillä tavoin tyttöjä kieputimme.