Aakustin kiukkuinen ääni koski kovasti Emman hellään mieleen, ja hän koetti kiireimmän kautta parantaa asiaa.
— Minä tulin siitä niin iloiseksi, että olisin hänen kaulaansa mennyt. Mutta kun minä silloin vielä pelkäsin häntä, niin…
— Älä siinä puhu siitä, mitä aijoit, puhu siitä, mitä teit.
— Kun en minä sitä tohtinut tehdä, niin kutitin minä sormillani hiukan Aakustin peukaloa.
Aakustin kädet menivät nyrkkiin ja hän puhisi.
— Siitä sitten Aakusti hoksasi, millä mielellä minä olin, sillä hän katsoi pää kallellaan minuun ja nauroi.
— Ja sitten? kysyi kirkkoherra.
— Mitä siinä sitten sen enempää olisi ollut, vastasi Emma viattomasti. Me naureskelimme hiukan yhdessä ja menimme sitten kumpikin töihin.
— Mutta kun seuraavan kerran tapasitte, niin mitä te silloin teitte?
— Silloin me jo puhuimme asioista aivan kuin yhteisistä ainakin.
Tai, enhän minä niistä puhunut, Aakustihan sen teki.