Ukkeli saapui seuralaisineen sadun marjamaahan. Se on ihmeellisen kaunis puutarha, jossa on kaikkialla hedelmäpuita ja hedelmäpensaita. Kaikkialla on tavattoman paljon ihmeen ihania ja loistavia hedelmiä, kaikenkokoisia ja kaikenvärisiä. Ja siellä on marjoja niin paljon, että niitä on kaikkialla maassakin. Siellä ei koskaan ole yötä, vaan ainainen rusohohteinen päivä.
Kylläpä ukkeli oli vihainen, kun näki Eskonkin tulleen heidän seurassaan, sillä luvatta ei kukaan saa tulla satumaahan. Mutta Esko pyyteli niin kauniisti saada jäädä satumaata katsomaan, että Hannan mieli heltyi. Ja kun Esko vielä oli luvannut, että hän kaikessa noudattaa määräyksiä ja on siivolla, niin ukkeli suostui Hannan pyynnöstä viimein siihen, että Esko saisi tulla heidän kerallaan.
Kiljuset olivat aina tottuneet tekemään sen, mitä halusivat, ja aikoivat nytkin rynnätä maistamaan puiston kauniita hedelmiä. Mutta ukkeli sanoi aivan jyrkästi, että niitä ei saa syödä, koska siitä voi seurata kaikenlaista pahaa.
Kiljuset tyytyivät sen vuoksi ainoastaan katselemaan ympärilleen. Ja kyllä olikin siellä katseltavaa. Niin kaunista puistoa he eivät vielä koskaan olleet nähneet. Kovasti he ihmettelivät nähdessään parven loistavia, hyvin pitkäpyrstöisiä lintuja lentävän.
— Mitä kanoja nuo ovat? kysyi isä Kiljunen.
— Ne ovat paratiisinlintuja, vastasi ukkeli.
Ja silloin Kiljuset hurrasivat niin kovaa kuin ainoastaan Kiljuset voivat huutaa.
Kylläpä he ällistyivät katsellessaan ympärilleen. Kaikki ne marjat, jotka olivat maassa, alkoivatkin liikkua. Eivät ne olleetkaan mitään marjoja, vaan aivan pieniä lapsia, jotka olivat nurmella nukkuneet.
— Mitä penskoja nuo ovat? kysyi äiti Kiljunen.
— Ne ovat niitä marjoja, jotka ovat pudonneet puista, selitti ukkeli. — Täällä on suuri joukko erilaisia puita ja pensaita, joilla on erilainen voima ja vaikutus. Nämä ovat niiden puiden hedelmiä, joista lapset tulevat. Täältä ne sitten tulevat maailmaan.