— Mitä kutittaa?
— Nenänpäätä, sanoi Esko.
Mutta pian hänen naurunsa lakkasi ja hän alkoi kauhusta parkua, sillä hänen nenänsä alkoi mennä maan sisään aivan kuin suuri liero.
Kiljuset tarrasivat nenään kiinni, Esko kiljui, niin kipeää se teki, mutta nenä painui vain yhä syvemmälle. Hätääntyneinä tarttuivat Kiljuset silloin Eskon harteisiin kiinni. Nenä painui yhä syvemmälle ja kohta oli Eskon naama aivan maata vastaan.
— Se menee kokonaan maan sisään! huusivat Kiljuset.
He tarttuivat kaikki neljä yhdessä Eskon kinttuihin kiinni ja kiskaisivat oikein rajusti. Kuului Eskon suusta hirveä parahdus. Hän pääsi irti, mutta nenä oli myös revennyt ja vienyt vielä osan Eskon entisestäkin nenästä.
Kyllä Esko nyt vakuutti, ettei hän marjamaassa enää syö ainoatakaan hedelmää.
Nähtyään, miten Eskolle oli käynyt, alkoi Kiljusia jo peloittaa marjamaassa olonsa. He päättivät odottaa siksi, kunnes ukkeli tulee. Isä ja äiti Kiljunen menivät istumaan kivipenkille. Mökön ja Lurun he asettivat viereensä ja Eskon eteensä istumaan.
Penkin takana kasvoi pensas, jossa oli hyvin ihania, hohtavia hedelmiä.
Äiti näitä ensiksi alkoi ihailla.
— Aijai, kuinka on kauniita marjoja, sanoi hän.