Hädissään hän tarrasi silloin isä Kiljusen jalkoihin kiinni.
— Mikä krapu siellä on? huusi isä Kiljunen.
— Esko se on, eikä mikään krapu, vastasi Esko.
Samassa antoi ukkeli merkin. Kello nousi ilmaan, heilui oikealle ja vasemmalle ja kohosi korkeuksiin.
Sadun lorumaassa
Kello heilui ilmassa ja lähestyi sadun lorumaata. Tämä on suuri palatsi keskellä aivan kallioista seutua. Tänne joutuu paljon sellaisia ihmisiä, jotka liikaa loruavat ja lavertelevat. Sinne tulevat ne, jotka puhuvat liian paljon hyvää itsestään ja liian paljon pahaa toisista. Siellä on suuri joukko kaikenlaisia tätejä ja mustereita. Siellä on kokonaisia kahviseuroja, sillä niissä puhutaan usein pahaa toisista. Onpa siellä paljon taiteilijoitakin, sillä ne eivät tahdo puhua muusta kuin itsestään. Ja melkein kaikki sanomalehtimiehet tulevat sinne, koska he aivan aina kirjoittavat toisten ihmisten asioista ja kirjoittavat usein aivan perättömiä.
Palatsin ympärillä ei kasva puuta, ei pensasta, ei kukkaa, ei ruohonkorttakaan, vaan kaikki on aivan alastonta. Tämä johtuu siitä, että lorumaan asukkaat eivät aina jaksaneet kuulla toistensa puhuvan, vaan menivät silloin puhelemaan puille ja kukkasille. Nämä eivät sitä kestäneet, vaan kuolivat kaikki tyyni. Luonto ei nimittäin pidä siitä, että sen kanssa hupsitaan. Luontoa täytyy rakastaa.
Palatsin keskellä on suuri sali, jonka katto on aivan täynnä eri kokoisia kelloja. Niiden kielistä riippuu nauhoja niin matalalla, että niihin helposti voi tarttua ja soittaa kelloja. Näitä kelloja kutsutaan juorukelloiksi.
Tässä salissa on myös aivan uudenaikainen puhelin ja lennätin, sillä tässä maassa on kaikki toisenlaista kuin maan päällä. Puhelin on koneellinen rakkikoira, joka istuu pylvään päässä. Kun tapahtuu jotain merkillistä, niin se nostaa ensin häntänsä pystyyn ja sitten se alkaa haukkua. Lennätin on pylvään päässä oleva koneellinen kissa, joka, tahtoessaan ilmoittaa jotain erikoista tapahtuvan, nostaa sekin ensin häntänsä pystyyn ja sitten naukuu. Salissa istuu aina joku lorumaalainen vahtivuorossa, ilmoittaakseen toisille, että nyt tulee jotain sellaista, josta taas saa puheenaihetta.
Tässä salissa oli täti Hölppähuuli paraillaan vahtivuorossaan ja ihmetteli kovasti, miksei maailmassa tapahdu mitään sellaista, josta voisi loruta, sillä hän oli jo puhunut kaikki asiat viiteenkymmeneen kuuteen kertaan. Täti Liirunlaaru oli äskettäin käynyt hänelle välittamassa, että siinä kahviseurassa, jonka hän oli tuonut lorumaahan, ei enää osattu puhua mistään. Mestari Tuuliviiri, entinen sanomalehtimies, oli äskettäin joutunut aivan epätoivoon, kun ei enää ollut mitään sellaista asiaa, jonka hän ensimmäisenä olisi tietänyt. Ja valtakunnan ministeri Prutahemppeli ihmetteli yhtä päätä, mitä nykyajan ministerit tekevät, kun eivät osaa hankkia sellaista, josta voisi puhua ja antaa sitten kaikkien ihmisten sekoittaa asiat.