Isä Kiljunen oli kuullut selityksen haalistumisesta ja sai nyt tietää, että sen jälkeen ihminen joutuu hautomalaitokseen. Tämä oli Kiljusille uutta. Kyllähän isä ja äiti Kiljunen olivat nähneet niitä hautomalaitoksia, joissa kananmunista haudotaan kananpoikasia, mutta sellainen, jossa prässätty ihminen haudotaan tavalliseksi, oli ihmeellistä.
Mökö ja Luru olivat selailleet tuota suurta kirjaa ja siellä nähneet hyvin kummallisen, hirveän suuren kukkasen. Siinä oli keskellä viisi pyörylää kehässä, sitten viisi aivan kuin lehteä ja näistä läksi ulospäin parittain kummallisia suikuloita. Pyörylöitten välissä oli myös parittain tuollaisia suikuloita, vaikka lyhempiä.
— Mikä hirmuisen suuri kukkanen tämä on? kysyivät he.
— Ei se ole mikään kukkanen, selitti Pupu. — Oli kerran viisi tyttöä, jotka olivat tehneet pahaa sokealle miehelle. He joutuivat tänne. Papu tahtoi prässätä jotain erikoista ja prässäsi heidät ylhäältä alaspäin. Sillä tavalla tuo kukkanen on syntynyt.
Pupu tarkasti sitä, ja kun hän huomasi siinä värien haalistuneen, irrotti hän sen lehdestä, pannakseen sen hautomalaitokseen ja näyttääkseen sen avulla Kiljusille, miten tämä laitos toimi.
Tuo suuri kukkanen pantiin valkoisen peitteen alle. Vähän ajan päästä se alkoi liikkua ja sitten kohota. Viimein näkyi aivan selvästi sen alta viiden pienen tytön päät. Ja kun peite otettiin pois, niin hyppäsi viisi tyttöä esiin. Ja nyt he vakuuttivat, etteivät he koskaan enää tee kellekään pahaa.
Pupu kutsui Hannaa leikkimään pikku tyttöjen kanssa, mutta Hanna vastasi:
— En minä jouda!
— Mitä sinä siellä teet? kysyi Pupu.
— Minä koetan ottaa väriä Eskosta pois, vastasi Hanna.