Tästä Pupu tuli liikutetuksi. Hän meni noutamaan oikein kovan ja suuren harjan, antoi sen Hannalle ja käski sillä harjaamaan.
Ja Hanna harjasi niin, että väri Eskosta lensi oikein korkealle.
— Katsokaa, kuinka minä olen väkevä, huusi Hanna.
— Niin, sinä olet väkevä, sillä olet lapsi, lausui Pupu aivan heltyneenä.
Ja Hanna harjasi prässättyä Eskoa oikein täyttä voimaa, harjasi niin, että siitä väri läksi niin tarkoin, ettei jäljelle jäänyt enää mitään muuta kuin selvät pohjapiirteet.
Silloin Pupu otti Eskon ja pani sen hautomakoneeseen, eikä kestänyt kauaakaan, ennenkuin Esko tuli sieltä maalle. Ja kun hän Hannan näki, niin hän nosti tämän sylissään korkealle ilmaan.
— Tunsitko, kuinka minä harjasin? kysyi Hanna.
— Tunsin, vastasi Esko. — Kipeää se teki, kovasti kipeää, mutta hyvää se teki samalla, sillä minusta on tullut varmasti nyt uusi ja parempi olento.
Pupun silmissä välkkyi suuret kyyneleet, ilon kyyneleet, kun hän osoitti Hannaa ja Eskoa toisille ja lausui:
— Katsokaa, kuinka lapsen suuri ja puhdas rakkaus täällä on saanut aikaan nuoressa miehessä täydellisen muutoksen. Näin lapsen harras ja horjumaton usko voi paatuneen mielen muuttaa. Iloitkaamme, koska näemme täällä rakkauden aikaansaaman suuren ihmeen.